Tieto on valtaa Kalle Katajan esille nostamia kirjoituksia

Kaikki blogit puheenaiheesta Kokoomus

Tasa-arvo uhkaa lähteä etenemään kokoomuksessa

Muutaman naispuolisen kokoomuskansanedustajan jättäminen äänestämättä Timo Soinin luottamusäänestyksessä herätti kokoomusjohdon arjen todellisuuteen. Naiset eivät enää olekaan ukkoköörin talutusnuorassa kulkevia äänettömiä napinpainajia, vaan saattavat toimia omien ajatustensa mukaisesti. Tämän seurauksena taantumuksen linnakkeesta kuului puoluejohtaja Petteri Orpon ääni joka vaati naisille pääsyä Suomalaisen Klubin jäseneksi.

Vastaus Susanna Koskelle

Susanna Koski totesi Pohjalaisen kolumnissaan 22.09.2018, että poliittiset lakot tulisi kieltää lailla. Kirjoituksen hän kohdisti työntekijäjärjestöjen meneillään olevaan ”viimeinen niitti”-kampanjaan, jota vauhdittavat ylityökiellot, ja pian lakotkin.

Sipilän määrätietoisuus on Suomen etu !

Juha Sipilä asetti ennen viime eduskuntavaaleja joukkoineen tavoitteeksi Suomen talouden ja työllisyyden saattamisen paremmalle jamalle ja kestävyysvajepommimme osalta keskeisen SOTE-uudistuksen käynnistymisen. Edeltävä Kataisen - Stubbin vetämä hallitus oli näissä asioissa surkeasti epäonnistunt ja jopa oman puolueen johtaminen luiskahti käsistä siten, että hallituskauden lopussa oman puolue repesi useissa eduskunnan äänestyksissä ja edustajat äänestivät hallituksen esityksiä vastaan. Suomen hallituksen johtaminen oli hukassa.

Eduskunnan aborttiäänestyksestä synkeä viesti maailmalle

Media on myötäillyt uutisillaan hallituspuolueiden nokitteluteatteria, joka vaikuttaa lähinnä sairaalloiselta vitsiltä eduskunnan eilisen ulkoministeri Soinia koskeneen luottamusäänestyksen tuloksen jälkeen. Ei edes yhtä hallituspuolueen kansanedustajaa löytynyt, jolla olisi ollut selkärankaa osoittaa konkreettisesti Soinin aborttioikeudella leikkimiselle kaapin paikkaa. Ulkoministerin likaiset paperit muuttuivat puhtaiksi? Mikäli lukemattomia tavan suomalaisia on kuunteleminen, vastaus on ehdoton ei ja se koskee koko hallituksessa istuvaa triplettiä.

Kokoomuksessa miehet vievät ja naiset seuraavat

Millä puolueista ei ole sadan vuoden historiansa aikana ollut yhtään naista puheenjohtajana? Vastaus on Kokoomus, joka on paljon nuorempien Perussuomalaisten ja Sinisen tulevaisuuden ohella ainoa puolue, jolla naispuheenjohtajaa ei ole ollut. Mistä tämä kertoo?

Tämä tuli mieleeni katsellessani kuinka Kokoomuksen naiskansanedustajia laitettiin kuriin ja herran nuhteeseen niin, ettei yksikään uskaltanut äänestää epäluottamuslauseen puolesta ja tyytyi poissaoloon rangaistuksien pelossa.

Agenda Europen unelmahallitus - Kenen miehiä ja naisia?

Eduskunnan tämänpäiväinen luottamusäänestys, missä ulkoministeri Timo Soini sai taaksensa ehdottoman enemmistön, edustaa jotakin niin pöyristyttävää tapahtumaa, että sille ei ihan heti löydä sanoja. Keskustan ja Kokoomuksen eduskuntaryhmien äänestyskäyttäytyminen, missä yksikään kansanedustaja ei äänestänyt Soinin naisten oikeudet kyseenalaistavaa toimintaa vastaan, on veret seisauttava. Herää vain kysymys, että voiko tämä olla totta Suomessa vuonna 2018? Kyllä se voi, eikä pelkästään voi, vaan se on totta.

Kokoomus ei kykene sitten millään pitämään rivejään kasassa

Soinin epäluottamuskysymyksessä  vihervasemmisto toimi SDP:n johdolla hallitusta kohtaan kuin miten Venäjällä on tapana toimia Suomea ja muita EU-maita  kohtaan. Molemmat - siis Venäjä ja vihervasemmisto-oppositio - etsivät heikkoja kohtia, joihin iskeä edistääkseen omia poliittisia tavoitteita.

Tuossa ei sinänsä ole mitään väärää, mutta vastapuolen - Venäjän kohdalla Suomen ja opposition kohdalla hallituksen kansanedustajien - on ymmärrettävä asian laatu ja se, miten vastapuolen toimiin on reagoitava.

Poliittinen näytelmä, toinen näytös

Runsas vuosi sitten kesällä esitettiin Suomessa farssinkin piirteitä sisältänyt poliittinen näytelmä. Näytelmän seurauksena hallituspuolue Perussuomalaiset hajosi ja Perussuomalaisista eronnut joukko on jatkanut hallitusryhmänä Sipilän hallituksessa. Tämä kaikki johtui Sipilän ja Orpon halusta pitää hallitus koossa, jotta Kepun ja Kokoomuksen tekemän lehmänkaupan muovaamana syntynyt sote- ja maakuntauudistus saataisiin maaliin saakka. Hallitukselle jäi kriittisen pieni enemmistö eduskuntaan.

Mitä jos Timo Soini olisikin Timur Sofuoğlu?

Mietinpähän aamun kähmässä, että mitä jos Timo Soini olisikin salafisteja symppaava sunnimuslimi Timur Sofuoğlu. Ulkoministeri Sofuoğlu olisi pitkällä poliittisella urallaan äänestänyt toistuvasti naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien kannalta kyseenalaisesti ja kehuisi, kuinka hänellä, Suomella ja Turkilla on oikein yhteistä arvopohjaa. 

Kokoomuksen Pelkosen ja Sirénin Soini-kapina on käsikirjoitettua näytelmää

Kuten tiedämme ulkoministeri Timo Soinin luottamuksesta äänestetään eduskunnassa huomenna perjantaina 21.9. Tulos on jo selvä. Hallituspuolueiden selvä enemmistö tulee äänestämään Soinin luottamuksen puolesta ja taustatukea tulee asian vuoksi kristillisdemokraateilta koko ryhmän voimalla. Perussuomalaiset sorvasivat tänään ryhmäpäätöksen, jossa enemmistö äänestää Soinin luottamuksen puolesta, jälleen asian vuoksi ja muutama ehkä tyhjää.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä