Tieto on valtaa Kalle Katajan esille nostamia kirjoituksia

Kaikki blogit puheenaiheesta Byrokratia

Pitääkö irtisanomissuojaa heikentää? + aktiivimalli 2 ym.

Hallitus suunnittelee monenlaisia toimia työttömyyden vähentämiseksi, työllisyystilanteen parantamiseksi, työllisyysasteen nostamiseksi. Yhtenä keinona on tulossa mahdollisuus solmia nuorten, alle 30-vuotiaiden kanssa, määräaikaisia työsopimuksia ilman perusteita.

Muita keinoja ovat ainakin irtisanomisten helpottaminen pienissä yhtiöissä ja ns. aktiivimalli kakkonen joka velvoittaisi työttömän hakemaan riittävän montaa hänelle soveltuvaa työpaikkaa tietyn ajan kuluessa.

Joukkoistamista eduskunnan kulukorvauksiin

Anna Kontulan ketju twitterissä herätti kosolti keskustelua monine rönsyineen, ja kuvaliitteenä eräs niistä. En tietenkään kannata lisäbyrokraattien palkkaamista yhtään mihinkään hommaan, mutta toisaalta nykyjärjestelmäkään ei ole aukoton:

Go Kela Go!

En voi ymmärtää.

Luetaan sääntöjä kuin piru raamattua.

Hei, käräjäoikeudessa todistajana oleminen ei ole hyväksyttävä syy olla poissa kuntouttavasta työtoiminnasta.

Ystävällisesti Kela

Järjen käyttö on sallittua.

Ystävällisesti K-A.L.

 

* * *

23.4. Iltalehti 

Valtion säästötavoite toteutuu pomminvarmasti sotessa

Valtio vie ensin puolet kuntien rahoista, jakaa niitä sitten maakunnille ja muuttaa kuntien valtionosuuksia laskennallisesti mielensä mukaan. Kuntien ja kansalaisten näkökulmasta tähän voi todeta laulun sanoin ” Ota sinä vastaan kiitellen, mitä ylhäältä annetaan”. Suomi alkaa muistuttaa vuosi vuodelta yhä enemmän keskusjohtoista byrokratiaa, jossa kaikki sanellaan ylhäältä käsin ja jossa suhteellisen harvat loppujen lopuksi päättävät kansalaisten kannalta kaikista tärkeistä asioista. Sanelu tapahtuu hienovaraisesti.

Kannustavaan perusturvaan

Sote- ja maakuntauudistusta koskevat lait ovat eduskunnassa kesken käsittelyn; eikä uudistuksen kivikkoisella polulla näytä juuri helpommalta tuoreimman valinnanvapaus-osion valmistuttua. Niinpä poliittisen keskustelun keskiöön puolueet ovat viime viikkoina nostaneet niin työttömyys- kuin sosiaaliturvan uudistamisen.

Aselaki ja tarpeeton byrokratia

Hain jälleen aseen hankintalupaa alkuvuodesta. Ajattelin, että nyt varmaan asia hoituu ennätysajassa, koska tähän aikaan kyseisen asian puitteissa ei monikaan ole, ruuhkahuippu osuu loppukesälle ja syksylle, ennen metsästyskauden loppua. Kuinka väärässä olinkaan, lupien saapumiseen on tähän mennessä mennyt yli viisi viikkoa. Jossain määrin tämän taustaselvittelyn yms. voisi ymmärtää, jos kyseessä olisi ensikertalainen tai poliisille entuudestaan tuntematon henkilö.

Työllistymisen suurin este on pääkaupunkiseudun ylihinnoiteltu asuminen!

Nykyinen hallitus, joka on toiminut pian kolme vuotta, on tehnyt paljon pahaa sillä, että ei ole selvitellyt todellisia työllistymisen esteitä.

Hämmästyttävää on myös, että kiireellä hyväksytty aktiivimalli -laki, on kuolinisku niin päätöksen tehneille puolueille kuin myös kurimukseen ajetuille työttömille.

Valmiuksia ei ole TE-keskuksissa sen enempää kuin Kelassakaan,  joka lopulta maksaa verovaroista kohtuuttomia korvauksia työttömyyskorvauksensa menettäville.

Siilasmaan vastustama byrokratia taitaakin olla järkevää

Risto Siilasmaa on useissa yhteyksissä todennut, että byrokraattinen Suomi on disruptiiviselle eli kokonaisen toimialan mahdollisesti mullistavalle startupille vaikea paikka toimia, kuva. Uber on ollut yhtenä esimerkkinä.

Byrokratia soten kimpussa

Brittiantropologi David Graeber erittelee pari vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan ”The Utopia of Rules: On Technology, Stupidity, and the Secret Joys of Bureaucracy” aidon kiinnostavasti sitä tapaa, jolla byrokratia nykyisin pyrkii hallitsemaan kaikkea elämäämme.

Brexit aiheuttaa kuluja paitsi briteille, myös Suomelle ja suomalaisille

EU:sta on totisesti haettu esiin kaikki mahdolliset viat.  Paljon on puhuttu myös EU:n byrokratiasta ja sen haitallisuudesta monien eri asioiden yhteydessä. Vähemän puhutaan yleensä EU:n eduista, esimerkiksi siitä millä tavalla EU vähentää byrokratiaa.

Suomen tulli on nyt julkaissut laskelman jonka mukaan brexit, eli Englannin eroaminen EU:sta, saattaa aiheuttaa suomalaisille vienti- ja tuontiyrityksille jopa 100 miljoonan euron byrokratiakustannukset.  

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä