Tieto on valtaa Kalle Katajan esille nostamia kirjoituksia

Kaikki blogit puheenaiheesta Viha

Missä ovat vihan ja puheen juuret?

Onko vihapuheen ongelma viha vai puhe? Jos vastaamme puhe, latistuu koko ongelma jossain määrin toisarvoiseksi. Miksi puhe olisi niin suuri ongelma kuin nyt annetaan ymmärtää? Tietysti ihmisen terveyteen kohdistuva uhkailu on vaarallista puhetta, mutta jos se jätetään huomioimatta ja keskitytään muuhun vihapuheeseen. Teuvo Hakkarainen sanoi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan saamansa tuomion jälkeen, että jos hän olisi paria sanaa kirjoituksessaan muuttanut, niin koko sotku olisi vältetty. Näinkö olisi? Parista sanastako siinä oli kysymys?

Kun minusta tuli pyhä vihaaja

Muistan ajan, jolloin Suomessa ei saanut esittää neuvostovastaisia mielipiteitä. Väärä sana Li Anderssonin vasemmistoliiton ja Niinistön vihreistä (VL + Vihr = ent. SKDL) toimista käänsi uraohjuksen suunnan kohti koillista. Ruskeita kieliä rasvattiin hallinnossa, eikä vieläkään tiedetä kuinka syvällä entiset presidentit, pääministerit ja ulkoministerit uivat Neuvostoliiton ja sen liittolaisten vesissä.

Siitä miten politiikka kumarsi markkinoille ja repäisi housunsa

Siitä miten politiikka kumarsi markkinoille ja repäisi housunsa

*

Raha on globaali.  Business on kansainvälinen.  Vain politiikka on kansallinen, ja sekin on kuohinnut itse itsensä.  Valtio on kuollut.

Valta on maailmalla, valtio heitteillä: Politiikka petti Politiikan, Valtion ja Kansan.

*

Valtion heikkous

Se hetki, jolloin kaikki padot murtuivat

Tulkintani yhteiskunnallisesta keskustelusta oli vielä joitain viikkoja sitten vähän sen suuntainen, että kaikkein estottominta sekä holtittominta leimaamista, mustamaalaamista, demonisointia ja vihanlietsontaa pidättelivät edes jonkinlaiset varmistimet. Edes jonkinlainen kosketuspinta arjen todellisuuteen. Edes jonkinlainen seitinohut häivähdys suhteellisuudentajua.

Pinnan alla porisi kuin Pompeiin raunioilla, mutta jokin maltti sai vielä pitämään kädet nyrkissä taskujen pohjilla.

Terrorin noidankehä

Sitä mukaa kun Isisin vaikutusvalta vähenee, sen ulkomailla suorittamat järjettömät iskut ovat lisääntyneet. Maailmanlaajuista terroria toteuttamalla se pyrkii luomaan itsestään kuvan vahvana vaikuttajana, joka kykenee iskemään missä ja koska tahansa. Terrorismin käyttövoimana on pelko ja sitä Isis pyrkii luomaan kaikin käytettävissä olevin keinoin. Eräänkin luomansa tarinan perusteella se on soluttanut Eurooppaan saapuneiden turvapaikanhakijoiden joukkoon jopa 4000 ”taistelijaa”.

Vihasta

Lähes kaiken pahan takana on epäoikeudenmukaisuus. Jos ja kun ihminen tulee mielestään epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, se voi johtaa vaikka minkälaiseen toimintaan. 

Väitän, että epäoikeudenmukaisuuden kokemus on avainkäsite yhteiskunnassa. Mitä se on, sen määrittelee jokainen itse, koska se on tunne. Eli sinä et voi minulle enkä minä sinulle väittää, että joku kokemus ei ole epäoikeudenmukainen. 

Oleellista on, että kukaan ei voi tehdä mitään, mikä olisi kaikille oikeudenmukaista. Vihaa tulee aina olemaan, koska se ei synny tyhjästä. Se ei kieltämällä häviä.

Suvaitsevaisuuden ongelmasta. Arvaa kuka kirjoitti tämän ja milloin?

Suvaitsevaisuuden ongelmasta.  Arvaa kuka kirjoitti tämän ja milloin?

Suvaitsevaisuuteen ja sen puutteeseen liittyen esitän vaatimattoman tieto- tai arvauskilpailun mahdollisille lukijoille. 

Kuka kirjoitti alla olevan tekstin, ja milloin?  

Lupaan tarjota kaikilla oikein vastanneille pullakahvit tavattaessa ja vaadittaessa…

PS. Vastaus löytyy tekstin alapuolelta.

*

Suomen Ulkoministeriön pyydettävä anteeksi Israelilta

Suomen Ulkoministeriön pyydettävä anteeksi Israelilta!

Suomen Ulkoministeriön on lopetettava boikottikampanjan rahoitus ja
pyydettäväanteeksi toimintaansa Israelia vastaan!

http://www.adressit.com/suomen_ulkoministerion_pyydettava_anteeksi_israelilta 
Allekirjoita adressi!

SOS! AJANKOHTAINEN! SOS!

"You are welcome, but not to Finland..."

Jotkut poliitikot ja tiedotusvälineet kertovat pääsääntöisesti kielteisiä uutisia turvapaikanhakijoista, maahanmuuttajista, kuten se, paljonko heidän läsnäolonsa maksaa yhteikunnalle per päivä. Ihmisen olemassaolo on kuitenkin muutakin kuin vain euroja ja kulut. Maksaahan moni maahanmuuttajakin veronsa. Ennen kuin joku tulee tänne väittämään, että noh, maahanmuuttajien työttömyys on yli 80 %, sanotaan, että tilastotietojen mukaan työttömyys maahanmuuttajien keskuudessa on noin 40 %. Turvapaikanhakijoiden tilanne on hieman toinen.

Persut ja uskonto

Suurin osa suomalaisista kuuluu kirkkoon. Vielä suurempi osa persuista eli yli 80%. He eivät mielestään ole natseja eivätkä rasisteja. Uusi upea termihän on Patriootti. Kun sen taakse vetäytyy on kaikki rasismi ja muukalaisvastaisuus saanut siunauksen.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä