Tieto on valtaa Kalle Katajan esille nostamia kirjoituksia

Jari Vilén

Venäjällä plagioidaan ja vastustetaan plagiointia

Plagiaattien täydelliseen kitkemiseen on vielä matkaa, mutta väitösten määrä on puolittunut vuodesta 2013.

Suomessa keskusteltiin plagioinnista korkeakouluopinnoissa alkuvuodesta, kun perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren gradun epäiltiin olevan osittain plagiaatti.

Laura Huhtasaaren gradu!


Venäjällä ja monessa muussa maassa plagiointi ja muu tieteellinen vilppi on erittäin yleistä. Täällähän näkee sähköpylväissäkin tarjouksia, millä rahalla voi ostaa kurssin lopputyön, gradun tai muun opinnäytetyön, aina tohtorin tutkintoon asti. En tiedä sitten tarkemmin, millä tavalla nämä ostetut opinnäytetyöt sijoittuvat ongelmakenttään: kirjoittaako ne joku vai ovatko ne plagiaatteja.

Jari Vilén EU:n suurlähettilääksi Euroopan neuvostoon

EU:n ulkopoliittinen edustaja Catherine Ashton on nimittänyt Suomen nykyisen Puolan suurlähettilään Jari Vilénin EU:n suurlähettilääksi Euroopan neuvostoon Strasbourgiin johtamaan EU-valtuuskuntaa Euroopan neuvostossa. Hän aloittaa uudessa tehtävässään syyskuun alussa. Vilén pitää valintaansa erityisesti tunnustuksena Suomen johdonmukaiselle toiminnalle ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion puolesta.

http://yle.fi/uutiset/jari_vilen_nimitettiin_eun_suurlahettilaaksi/7187751

Suomalaisiin luotetaan Euroopassa, ja tätä pidän erinomaisen hyvänä asiana.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä