Tieto on valtaa Kalle Katajan esille nostamia kirjoituksia

Venäjä: NATO lähellä sotaa Syyriaa ja Irania vastaan

Läheisiä suhteita armeijaan Israelissa tiedonhankinnassaan omaava DEBKAfile kirjoittaa NATO:n etenemisestä kohti sotaa Syyriaa ja Irania vastaan.

Syyrialla ja Iranilla on molemminpuolinen puolustus- ja avonantosopimus.

Venäjän Presidentti Medvedev varoitti Syyrian Assadia, että häntä odottaa "surullinen kohtalo" jos hän ei uudista hallintoaan.

Venäjän NATO-lähettiläs Dmitry Rogozin totesi 5. elokuuta Izvestia-julkaisussa, että lausunto tarkoittaa sotilaskampanjan valmistelun olevan käynnissä.

DEBKA:n Moskovan lähteet kertovat Rogozinin uskovan että Syyria ja myöhemmin Jemen voivat olla NATO:n viimeiset askeleet matkalla sotaan Irania vastaan.

"Silmukka Iranin ympärillä kiristyy. Sotilaalliset valmistelut etenevät. Olemme huolestuneita laajamittaisen alueellisen sodan leviämisestä", Rogozin sanoi.

DEBKA:n sotilaslähteet lisäsivät, että Libyan sota on osoittanut että ilman USA:n tukea NATO ei kykene edes pienten armeijoiden voittamiseksi. Vielä vähemmän se kykenee taistelemaan Syyriaa ja Irania vastaan.

Venäläiset diplomaatit ovat varoittaneet Irania lukuisasti siitä, että se on vaarassa joutua USA:n hyökkäyksen kohteeksi. Nyt saman varoituksen saa Syyria.

Rogozin totesi, että Libyan tilanteesta oppineena Venäjä jatkaa väkivaltaisen ratkaisun vastustamista Syyriaa kohtaan.

Kuinka Suomi ja suomalaiset ovat valmistautuneet tulevaan?

Mitä täällä tehdään kun öljyntoimitukset joutuvat katkolle?

Mitkä ovat suhteet Venäjään, joka yhdessä Kiinan kanssa on Syyrian ja Iranin puolella ja on heidän tärkeimpiä kauppakumppaneita etenkin energia-alalla?

Mitä venäläiset tekevät jos Suomi asettuu hyökkääjien puolelle?

Mitä tekee Pakistan, jota USA on kurmottanut ja pommittanut vastoin sen tahtoa jatkuvasti?

Uskooko joku, että poliittisessa johdossa on näiden kaikkien meneillään olevien farssien perusteella ketään joka osaisi hoitaa asioita kun joku lopulta riipaisee Lähi-Idän tulitikun tuleen?

Iran on huomattavasti kovempi valtio kuin Irak, jota vastaan valheisiin perustuva sota käytännössä ajoi sen vain Iranin ohjailtavaksi.

Muutamia aiheeseen ja alueeseen liittyviä linkkejä:

Täytyy myöntää, että Jutta Urpilaisessa on edes jonkin verran rehellisyyttä: "Olemme sumun keskellä ja yritämme navigoida."

Se ei tietenkään lämmitä, kun näkemystä ei kuitenkaan todellakaan ole kenelläkään poliittisessa johdossa.

Kun mahdoton eurorakennelma vajoaa, keskitytään tulipalojen sammuttamiseen eikä nähdä mitä ympärillä tapahtuu.

Tämä jättää lähes kohtuuttomalta tuntuvan vastuun yksittäisille ihmisille tehdä johtajien tehtävä ja selvittää missä mennään ja seurata mihin ollaan menossa.

Niin tosin pitäisikin aina tehdä, joten ehkä tästä seuraa jotakin hyvää.

Tämä lienee kääntöpuoli siitä että johtajamme eivät poliittisten pisteiden ja äänien sekä rahoittajien menettämisen pelossa uskalla toimia itsenäisesti vaan seilaavat ajopuina pitkin virtaa.

P.S. Onko sotien aloittaminen ja laajentaminen ainut keino jatkaa romahduspisteessä olevaa lännen talousjärjestelmää?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Seppo Hildén

Kalle, eiköhän Assadilla ole ihan tarpeeksi tekemistä oman kansannousunkin kanssa, ei siinä NATOA tarvita. Viime talven arabimaissa alkanut, sosiaalisen median edesauttama protestiaalto vanhoja vallanpitäjiä kohtaan tulee kaatamaan Syyriankin johtajan lähipiireineen.

NATO voi rauhassa odottaa ja katsoa, kun syyrialaiset itse kukistaa Assadin. Kansa on siellä uskaltannut lähteä kaduille jo monta kuukautta, uhmanneet Assadin sotilaita, vaikka heitä on tapettu jo parituhatta ainakin. Ei kansa enää Assadia pelkää eikä anna näitä tekoja anteeksi.

Citycani *

Seppo, avainkysymys tossa Assadin pihalle heittämisen onnistumisessa on, taas jälleen kerran - armeija.

Sitä ei kansa ole näköjään vieläkään saanut puolelleen, ja siksi tilanne vaan jatkuu ja jatkuu... ja kärjistyy myös kansainvälisellä tasolla.

Ei toi tilanne hirveen hyvältä ainakaan tällä hetkellä näytä...

Seppo Hildén

Armeija on vielä lojaali Assadille, palkan maksajalle ja leivän pöytään tuojalle, mutta kun ulkovaltiot ovat tänään päättäneet kauppaboikoteista ja Syyrian varojen jäädyttämisestä, niin aika tekee tehtävänsä armeijankin parissa. Kansa ei enää kunnioita Assadia eikä omaa armeijaa, ja palkkojen vähetessä armeija alkaa rakoilemaan.

Luulisin, mutta voihan se toisinkin mennä. Jos kansannousu johtaisi Syyrian demokratian tielle ja pois yksinvaltaisuudesta, on se suuri muutos lähi-Idän poliittisessa kartassa ajatellen alueen tulevaisuutta. Tätähän Iran, Syyrian tukija, eniten pelkää.

Citycani *

Seppo, pelkään, että olet liian optimistinen; se, ettei armeija ole vielä(kään) kääntänyt selkäänsä Assadille tarkoittaa, että se joko koostuu aineksista, jotka eivät kansasta piittaa, tai sitten sitä, että Assada maksaa niille todella rasvaisesti.

Oli syy kumpi tahansa, se ei lupaa tälle ns. vallankumoukselle pikaista loppua, vaikka maalle määrättäisiin millaiset pakotteet hyvänsä.

Kirjoitat: "Jos kansannousu johtaisi Syyrian demokratian tielle ja pois yksinvaltaisuudesta, on se suuri muutos lähi-Idän poliittisessa kartassa ajatellen alueen tulevaisuutta. Tätähän Iran, Syyrian tukija, eniten pelkää."

Lähi-Idän poliittisessa kartassa on nyt joka tapauksessa niin monta palikkaa ilmassa, että Irankin lienee lähinnä kahvilla siitä, mitä tuleman pitää. (Kuten on allekirjoittanutkin, ja luultavasti melko moni muukin...)

Ja niin, JOS kansannousu johtaisi Syyrian demokratian tielle, ilmaan jää yksi palikka lisää. Emme nimittäin todellakaan kykene ennustamaan, millainen ja millaista politiikkaa harrasteleva demokratia siitä sitten tulisi... ainakaan minulla kun ei ole aavistustakaan siitä, mitä syyrialaiset ovat erilaisista asioista mieltä - siis sen lisäksi, että haluavat Assadin pihalle ns. valtaistuimeltaan...

Citycani *

"Uskooko joku, että poliittisessa johdossa on näiden kaikkien meneillään olevien farssien perusteella ketään joka osaisi hoitaa asioita kun joku lopulta riipaisee Lähi-Idän tulitikun tuleen?"

Erittäin hyvä kysymys, samoin kuin tämäkin:

"P.S. Onko sotien aloittaminen ja laajentaminen ainut keino jatkaa romahduspisteessä olevaa lännen talousjärjestelmää?"

Ja tosiaan, nyt aletaan jo olla tilanteessa, jonka käsiin räjähtämiseen ei tartteta kuin se tulitikku...

Siitä en nyt ole aivan vakuuttunut, että Venäjä asettuisi varsinaisesti Syyrian ja Iranin _puolelle, vaikka sotaa vastustaakin. Tosin vannomatta paras, tuossa yhtälössä on niin monta muuttujaa, ett täällä on sumussa moni muukin kuin vain poliitikot...

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Jos joistakin sanotaan että pelaavat kaksin kortein, venäläiset keksivät tarvittaessa uudetkin kortit.

Ehkä tyytyvät rahoittamaan ja tukemaan mahdollisimman hiljaa.

Toistaiseksi myyvät Assadille rajoittamattomasti lisää aseita.

Suurin jokeri on Iranin ja Syyrian väliset sopimukset ja riippuvuussuhde ja sitä kautta Iran-Venäjä-Kiina-Syyria-P.Korea ketju.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Murdochin kopla on kyllä osoittautunut massiiviseksi suoryhmäksi.

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

NATOa ei voi voittaa. NATOlla on takanaan Amerikka. Iranin voi voittaa, mutta kuinka kauan siinä menee ja kuinka kalliiksi tulee? Mitä moinen mahtaisi tehdä "lännen vastaiselle pyhälle sodalle"?

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Onko NATO voittanut Afganistanissa?

Voittaja taitaa löytyä tästä elokuvaotteesta (1m 43s):

http://www.youtube.com/watch?v=2B_SxGmSJP0

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Ei NATO ole voittanut Afganistanissa. Se ei ole mahdollista, ennen kuin viimeinen vastarinta on loppunut. Mutta NATOa itseään ei voi kukistaa. Se voi sotia lähes määrättömästi niin kauan, kuin ydinasesupermahti USA seisoo sen takana. Siksi se voi jos ei voittaa, niin ainakin raunioittaa maan kuin maan. Iranista tulee kyllä kohtalokas, jos sinne hyökätään - kohtalokas monen monen ihmisen rauhalle - enkä tarkoita vain iranilaisia. Mutta ei NATO sinne hyökkää. USA sen tekee, jos on tehdäkseen.

Jos ajatellaan hyökkääjän logiikalla, että tehdään ainakin tuhoa, niin voidaan ajatella kyllä NATOa eräänlaisena voittajana.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Harhateillä ollaankin jos edes mietitään "voittaako" NATO vai ei.

Häviäjiä tässä hulluudessa on paljon.

NATO:n olemassaolohan onkin riippuvainen Kiinan armosta.

Kiinan armo taas on riippuvainen siitä laskelmasta, arvellaanko onko joku lännessä ikinä niin hullu että otetaanko ydinaseet - taas - käyttöön.

http://www.replikultes.net/medias/uploads/films/wa...

Tietyltä kantilta Venäjä jo kokeili ydinpelotteen toimivuutta kun se brutalisoi Georgian jolle NATO oli luvannut tukeaan, eikä länsi uskaltanut tehdä mitään.

Toimituksen poiminnat

Sivut