Tieto on valtaa Kalle Katajan esille nostamia kirjoituksia

Ulkomainen bruttovelka 200% bruttokansantuotteesta

  • Ulkomainen bruttovelka 200% bruttokansantuotteesta
  • Ulkomainen bruttovelka 200% bruttokansantuotteesta

Jorma Ollila puhui eilen Euroopan velan kasvusta ja heikoista tulevaisuudennäkymistä.   

Liitteenä kuvat Suomen ulkomaisen bruttovelan kasvusta ja bruttokansantuotteen kehityksestä.

Kuvat ja faktat puhuvat puolestaan.   

Bruttovelkaan sisältyy sekä julkinen että yksityinen sektori eli pankit, firmat ja kotitaloudet ym.   

On päivänselvää, että tämä ei ole kestävää kehitystä.   

Politiikka on pitkään ajanut raskasta verotusta ja pakollisia vakuutuksia, jotka ajavat tuotannon halvan työvoiman maihin.

Keskustelusta puuttuvat täysin vaihtoehdot sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi verotuksen sijasta.

Suomessa on ennätyksellinen määrä maata, jota voidaan jakaa sekä perheille että yrityksille velattomaksi pohjaresurssiksi.

Jakamalla maata ja poistamalla kiinteistöverotuksen ym., ihmiset voivat rakentaa velvoitteista vapaat kodit ja toimitilat.

Tämän sijaan verotusta kiristetään samaan aikaan kun massiivisia rahamääriä lähetetään hallituksille, jotka ovat myöntäneet kirjanpitopetoksia ja kaikki tietävät rahojen päätyvän pankeille jotka ovat osasyyllisiä tähän velkakuplan luomiseen.

Johdossa on naisia ja lapsia, jotka joko eivät näe tosiasioita tai uskovat pankkiireita jotka kehottavat ottamaan lisää lainaa asian ratkaisemiseksi.

Puhutaan vastuullisuudesta ja isänmaallisuudesta, kun maan perityt varallisuudet myydään ja valutetaan ulkomaille, eikä nähdä yksinkertaisinta ratkaisua hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi.

Pankit ja vakuutusyhtiöt istuvat suurien asunto- ja toimitilakasojen päällä.

Maa kuuluu kaikille ja se ja sen asunnot ja toimitilat tulisi jakaa kaikille.

Jokaisella perheellä tulisi olla oma velkavapaa jos ei tontti niin muu asunto, jolta pohjalta syntyy suuret määrät yksityisyrittelijäisyyttä ja palveluiden tarjoamista vailla stressiä.

Tämän lisäksi rahanpainamisen tulisi olla kansallisissa käsissä ja rahaa tulisi painaa suhteessa todelliseen tuotantoon ja jakaa se kaikkien kesken.

Tämä kannustaisi työntekoon: paljon töitä tekevä ja hyviä tuotteita tekevä saisi varmasti asiakkaita koska ihmisillä olisi rahaa, ja kaikki hyötyvät.

Samoin hyviin ja etenkin yhteishyödyllisiin hankkeisiin tulisi myöntää korotonta lainaa.

Elämme tällä hetkellä tiukassa valtiososialismissa jossa 2/3 rahasta kiertää julkisen hallinnon kautta: raha ja valta on viety kauas pois ihmisille, jotka kuvittelevat olevansa kovinkin viisaita mutta joiden tulokset puhuvat puolestaan.

Kun kaikille jaettaisiin velkavapaat tontit, asunnot ja toimitilat tai mahdollisuus niiden perustamiseen ja julkista byrokratiaa purettaisiin, olen aivan varma että veroaste saadaan tiputettua murto-osaan nykyisestä hyvinvoinnin pohjautuen lisääntyneeseen vapaa-aikaan pankkien ja byrokratian orjuudesta vapautuneena.

Olen kuitenkin realisti ja tiedän tarkkaan, että mitään tämänkaltaista ei saada tässä ympäristössä tehtyä mutta se on kuitenkin mieltä virkistävää luoda välillä katse siihen, miten asioiden tulisi oikeasti toimia.

Jos tapahtuisi kansan viisastuminen, suurin este järkevälle toiminnalle eli riitelevä ja intressien ohjailema puoluejärjestelmä tulisi kansan enemmistön toimesta äänestyksellä purkaa: viisasta miestä mukaillen, itseään vastaan jaettu talo ei pysy pystyssä.

Lain ja järjestyksen tulisi perustua oikeudenmukaiseen perustuslakiin ja riippumattomiin tuomareihin, joiden tulee suojella itsestäänselviä ja rikkomattomia oikeuksia hullujen ja lahjottavien päähänpistoilta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän optimisti kuva
Juhani Niinipuu

Bruttovelka-taulukon rinnalle pitäisi saada ulkomaiset bruttosaamiset-taulukko, jotta saataisiin kokonaiskuva.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Olennaisin havainto on mielestäni se että talouskasvu on tehty velalla.

Nettovelkaa ei ole kovin paljoa, mutta paljon hehkutettu talouskasvu on pitkälti kuumaa ilmaa.

Olen kuitenkin samaa mieltä että sitäkin tulisi tarkastella. Keskityin nyt lähinnä siihen että kasvu on vedetty velkavivulla.

Olisikin mielenkiintoista tietää kaikki kohteet, joista saamisia on, ja selvittää kuinka realistisia ne ovat.

Siitähän Kreikassakin on kysymys että sinne on pumpattu rahaa, jota ei ole saatavissa pois muutoin kuin mm. Suomea kuppaamalla.

Tämä velkakupla oli puhkeamassa 2008 ja aiheutti silloisen kriisin.

Se on siitä vielä kasvanut, kun se tilkittiin ja sitä alettiin pumppaamaan isommaksi.

Lainarahaa on sijoitettu hyvin epämääräisiin kohteisiin kuten johdannaiskauppaan, jota mm. Warren Buffett on kutsunut taloudelliseksi massatuhoaseeksi.

Heli Hämäläinen

Kyllä, se on tehty ulkomaisella velalla kun omaa tuotannollista taloutta ei enää ole sen siirryttyä halpatuotantomaihin. Kuitenkin juuri tuotannontekijäkorvaukset eli duunarin palkka elvyttää taloutta itsekseen. Voisiko sanoa, että talous on hengityskoneessa kun sitä elvytetään velkarahalla.

Käyttäjän uskap kuva
Pasi Kortesuo

Hyvä näkökulma, muttei käy. Iso osa "rahaa tyhjästä" jäisi käyttämättä. Muttei tuo poista sitä, että erittäin hyvä näkökulma asiaan.

Toimituksen poiminnat

Sivut