Tieto on valtaa Kalle Katajan esille nostamia kirjoituksia

Joulun perinteet

Otan osaa jo etukäteen jos joku tästä loukkaantuu - se ei ole tarkoitus. Asian outous perustuu vain ja ainoastaan muinaisiin tapoihin.

                                             

Muinaisten historiankirjoitusten ja legendojen tutkiminen johtaa ajoittain mielenkiintoisihin löytöihin.

Gilgames, runokokoelma muinaisesta Mesopotamiasta, yhdessä muiden historiallisten tekstien kanssa paljastaa jouluperinteemme juuret.

Tarinassa on kaksi avainhenkilöä: Nimrod, jonka projektina oli Baabelin torni ja hänen äitinsä ja vaimonsa Semiramis. Egyptissä Nimrod tunnettiin nimellä Osiris. Hän oli Babelin imperiumin perustaja. Babel tunnettiin myöhemmin Babylonina.

Nimrod kuoli n. 2167 eKr. Semiramis julisti ihmisille, että hän oli jumala. Tarinaan kuului myös, että Semiramis näki Osiriksen syntyvän uudelleen vehreän puun muodossa. Tänä syntymäpäivänä 25. joulukuuta talvipäivänseisauksen liepeillä Semiramis lupasi käydä puun luona ja jättää sen luokse lahjoja.

Muutamia vuosia jälkeenpäin Semiramis sai pojan nimeltä Horus, tunnettu myös Gilgamesina. Semiramis julisti että Nimrodin henki oli käynyt hänen luonaan ja jätti hänet raskaaksi. Horus oli hänen mukaansa Nimrod uudelleensyntyneenä. Tästä oudosta asetelmasta syntyi etenkin katolisen kirkon ajatus kolmiyhteydestä.

Semiramista ja Horusta palvottiin "Madonnana ja lapsena". Sukupolvien tullessa ja mennessä heitä palvottiin eri nimillä ja kielillä eri paikoissa.

Äidin ja lapsen kultista, Semiramiksesta ja Tammuksesta tuli myöhemmin Isis ja Osiris, Venus ja Adonis, madonna ja lapsi, eri kulttuureissa aina tähän päivään asti.

Vasta paljon myöhemmin tämän "jumalan" syntymäpäivä muunnettiin kirkkojen ja muiden hurahtaneiden toimesta Jeesus Kristuksen syntymäpäiväksi, vaikka sille ei ole mitään Raamatullisia perusteita ja päinvastoin Raamattu itse tuomitsee nämä perinteet selvästi. Raamatun historiaa tutkiville ehkä selvin asia onkin se, että sen kansat lähes johdonmukaisesti tekivät aina toisin kuin käsketty ja vääntelivät perinteillään asiat ja lait ylösalaisin, ja ovat vatvoneet siitä tämänkin sopan jota nyt valmistaudutaan juhlimaan taas kerran.

25. joulukuuta on "Voittamattoman auringon syntymäpäivä" (Natalis Solis Invicti). Muinaiset pakanat uskoivat, että aurinko kuolisi talvipäivänseisauksena ja nousisi jälleen kuolleista hiljalleen päiviä pidentäen kohti valon voittoa.

Persiassa (Iranissa) päivää vietettiin mysteerisen valon jumalan Mithraksen syntymäpäivänä.

Rooman valtakunnassa aurinkojumala Mithras oli suosittu jumala, jonka kultti levisi läpi roomalaiseen maailman ensimmäisellä vuosisadalla eKr.

Mithra tunnettiin Horuksena Egyptissä, Tammuksena Babyloniassa ja eri nimillä muissa ikivanhoissa mytologioissa.

"Äiti yöllä" joka nykyisin tunnetaan jouluaattona ei ole mitään tekemistä Raamatullisen Maarian kanssa, ja tätä yötä vietettiin vuosisatoja ennen Jeesuksen syntymää. Nimrodin vaimo Semiramis toimi inspiraationa tälle yölle ja seuraava päivä oli hänen lapsensa Tammuksen, aurinko-jumalan, syntymäpäivä.

Näistä muinaisista pakanajuhlista on myöhemmin roomalaisten hallitsemien ja aloittamien uskontojen kuten Raamatunvastaisen kristinuskon kautta luotu "kristittyjä" juhlia.

Ihmisten huijaamisella ei tunnu olleen koskaan mitään rajaa.

Vain harva voikin vakavalla naamalla tunnustaa kerta toisensa jälkeen miehen Vatikaanissa joka sanoo olevansa jumalan pojan sijainen, ja jonka hatunkin malli on kalanpää joka perustuu vanhaan kalajumalan palvontaan.

Uskonnot tunnettiin tehokkaana vallankäytön välineenä. Keisari Konstantinus oli olennaisessa asemassa tuomassa näitä vanhoja babylonialaisia (Rooman edeltäjä) mystisiä uskomuksia kirkon piiriin ja piti Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen vuonna 325 jKr.

Piakkoin tämän jälkeen Rooman kirkko paavi Juliuksen johdolla totesi, että "Kristuksen syntymäpäivä" oli löydetty olevan (yllättäen) joulukuun 25. päivänä.

Vanha Saturnalian ja Mithraksen syntymäpäivä siirtyi näin luontevasti tietämättömän kirkkoväen sokean "uskon" kautta kristinuskoon. Rooman esimerkillä kirkko Jerusalemissa alkoi viettää joulua n. 440 jKr.

Huomattavaa on vielä, että tälle päivälle on uhrattu aikojen alusta porsas.

Jos jatkatte uhrimenoja ja laitatte uunin päälle, kuunnelkaa edes Juicen Sika.

P.S. Täydennettyä tietoa:

http://turjalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54282-pakanallista-joulua

http://turjalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54500-pakanallista-joulua-os...

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Hannu Hellgren

Totta, varsinkin meillä pohjoisilla kansoilla oli tapana juhlia vuoden lyhintä päivää kauan ennen kristin uskon tulemista. Siihen juhlaan oli vaan helppo liittää jeesuksen syntymäpäivä, vaikka mitään todisteita jessen syntymän ajankohdasta ei ole...

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Raamatun historiaa tutkiville ehkä selvin asia onkin se, että sen kansat lähes johdonmukaisesti tekivät aina toisin kuin käsketty ja vääntelivät perinteillään asiat ja lait ylösalaisin, ja ovat vatvoneet siitä tämänkin sopan jota nyt valmistaudutaan juhlimaan taas kerran."

Erittäin totta! Ja voimakkaimmin kaikenlaisia kieroutuneita, itsetarkoitukseksi muodostuneita perinteitä vastaan taisi puhua ja toimia itse Jeesus.

Itse en ole koskaan voinut sietää jouluperinteitä, jostain selittämättömästä syystä. Siis jo 7-vuotiaana kapinoin askartelemassa koulussa sinisiä tonttuja joilla oli mustat parrat... no, ehkä se on vain sitä parantumatonta patologista anarkismiani, tai sitten jo silloin aistin jouluhöseltämisessä jotain hyvin teennäistä.

"Muinaiset pakanat uskoivat, että aurinko kuolisi talvipäivänseisauksena ja nousisi jälleen kuolleista hiljalleen päiviä pidentäen kohti valon voittoa."

Aika kaunis ajatus oikeastaan.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

"Muinaiset pakanat uskoivat, että aurinko kuolisi talvipäivänseisauksena ja nousisi jälleen kuolleista hiljalleen päiviä pidentäen kohti valon voittoa."

Onhan tuossa todellakin hienoa ajatusta seassa. Osuvat ne pakanatkin oikeaan!

:-)

Veli-Pekka Kortelainen

Kirjoitin asiasta myös päivää aiemmin:

http://turjalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54282-...

Ja oli pakko lainata sinun juttusi jatkotekstiini:

http://turjalainen.blogspot.com/2010/12/pakanallin...

Myös Uudessa Suomessa

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Kas. Stereo! Kiitos jutustasi.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Kiitos.

Satuin vielä kirjoituksen jälkeen löytämään yllätyksekseni History.com:sta asiaan liittyvää:

http://www.history.com/topics/christmas

Markus Lehtipuu

On myös epätodennäköistä, että paimenet olisivat yöllä hoitamassa lampaitansa joulukuun lopulla, jolloin Israelissa voi olla tosi kylmää, jopa lunta. Jeesus todennäköisesti syntyi kesällä.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Jep. Joidenkin mukaan loppukeväällä, toisten syksyllä. Mutta ei ainakaan keskellä pimeintä talvea.

Toimituksen poiminnat

Sivut