Tieto on valtaa Kalle Katajan esille nostamia kirjoituksia

Linjaukset Suomen selviämiselle

 

Ulkopoliittiset lähtökohdat:

  •  USA:n liittovaltion tulot kattavat vain velan korot ja sos.terv. menot 2020 mennessä.
  •  Euroopan valtiot velka- ja syöksykierteessä.
  •  IEA ilmoittanut, että 2006 eteenpäin öljyn päivätuotanto laskee lopullisesti ja kiihtyvästi.
  •  Kansallisvaltioiden tuhoutuminen ja kansainvälisen mafian ja fasismin vallankaappaus.
  •  Vuonna 2030 nykyinen kulutuksen kasvun jatkuminen edellyttäisi kahta maapalloa
  •  Naapurissa mafiavaltio, jolla 1000 vuoden perinteet Suomen pieksemisestä.


Sisäpoliittiset lähtökohdat:

  •  Johtajien taso laskenut vuosikymmeniä kuin lehmän häntä.
  •  Yleinen moraalin ja selkärangan katoaminen. 
  •  Kansan tyhmeneminen viihteen, hömpän ja alkoholin seurauksena. 
  •  Perinteisten hyvien arvojen unohtaminen ja pilkkaaminen.
  •  Talous tuhoisalla kurssilla.

Puoluejärjestelmä jakaa kansan toisiaan vastaan ja jättää päätöksenteon vaalien ulkopuolisille voimahahmoille ja organisaatioille.

Meidän on tajuttava vastuumme, koska ne joille vastuu viran puolesta kuuluisi ovat meidät pettäneet joko tietämättömyydellään tai tahallisesti.

Meidät on koulutettu noudattamaan sääntöjä, täyttämään lomakkeita ja tottelemaan. Meidät on passivoitu.

 

 

Tarvitaan henkinen irtiotto neuvostohenkisestä hallintomallista. Meidän tulee kantaa vastuu itsestämme, perheistämme ja ympäristöstämme.

Meidän on pakko aktivoitua. Sitä varten tärkeää on muistaa, että vain oikean tiedon varassa osataan tehdä oikeita ratkaisuja.

Irakin ja Afganistanin sodat perustuvat valheisiin. Kaikki tietävät, että Kreikkaan ja Irlantiin haaskatut rahat menevät vedättäjille. Meitä lorotetaan jatkuvasti linssiin lähes joka suunnalta.

On turha odottaa lisää paljastuksia. On turha odottaa uusia vaaleja. Järjestäytyneiden puolueiden tahaton tai tahallinen toimintamalli on kerätä tyytymättömät äänestäjät, jonka jälkeen puoluejohto ja vaaleilla valitsemattomat alkavat ohjailla asioita tyystin eri suuntaan kuin mitä äänestäjät halusivat.

Järjestelmä tulee automaattisesti vesittämään kaikki muutosyritykset tai ainakin hidastamaan niitä niin paljon että on jo liian myöhäistä.

 

 

Meidän täytyy suorittaa henkilökohtainen sisäinen vallankaappaus. Meidän täytyy tuhota itsekkyytemme, ahneutemme, välinpitämättömyytemme, ylimielisyytemme ja ruveta  asettamaan muut oman itsemme edelle sekä ajatuksissa että teoissa. Kaikki muu on seurausta tästä.

Jos aidosti välitämme toisistamme, otamme selvää asioista ja rupeamme tarttumaan asioihin. Muutos lähtee omasta itsestämme. Emme voi odottaa kenenkään tekevän mitään puolestamme, ellemme ole valmiita tekemään samoin.

Sen jälkeen kun kaikki ovat aidosti haluamassa muuttaa asioita ja valmiita muuttamaan asioita, muutos tapahtuu itsestään.

Tämä on ainoa ratkaisu. Mitkään yhteiskuntamallit tai vaalit eivät sitä korvaa.

Meillä jokaisella on 24 tuntia vuorokaudessa toimia uskomiemme hyvien asioiden puolesta. Yhdessä tämä on mahtava voima.

Emme saa jättää tätä voimaa käyttämättä.

Muutos on meissä. Ei vaaleissa, ei kaukaisissa eduskuntataloissa. Tässä, nyt, joka päivä, joka hetki. Meidän täytyy toimia. Ei jättää sitä muiden tehtäväksi.

Suomen selviäminen riippuu tästä. Itsenäisyyspäivä lähenee. Välitämmekö toisistamme ja Suomesta ja sitä kautta naapurikansoistammekin? Teot ratkaisevat.

P.S. Brittiläinen mies on ollut vankilassa 54 päivää siitä että lähetti tekemänsä dokumenttielokuvan oikeusistuimeen todisteeksi siitä, että tuomari ja syyttäjä yrittivät valehdella valamiehistölle. Elokuva repii Iso-Britannian tiedustelupalveluiden sotien oikeuttamiseksi valmistetun virallisen peitetarinan Lontoon 2005 pommi-iskuista riekaleiksi, minkä takia vanhan alistajaimperiumin puolustajat hallituksessa haluavat rankaista häntä. Aloita taistelu konkreettisten asioiden muuttamiseksi allekirjoittamalla vetoomus esimerkillisen sankarin vapauttamiseksi seuraavassa osoitteessa:

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Suomi selviää. Se on aivan muuta selvää. Mutta millaisessa Suomessa asutaan kymmenen vuoden kuluttua? Sitähän ei kukaan tiedä.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia
Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Kiitos vaan. Teki mieli koittaa vääntää nämä asiat positiivisella vireellä.

Toimituksen poiminnat

Sivut