Tieto on valtaa Kalle Katajan esille nostamia kirjoituksia

Tupla tai kuitti

Virus

Ukrainassa näyttää olevan meneillään paha pandemia.

Pääministeri Tymoshenko on sulkenut kaikki koulut ja elokuvateatterit kolmeksi viikoksi.

Ukrainasta tulevat raportit kertovat tuntemattomasta verenvuotoa aiheuttavasta keuhkotaudista.

Ukrainan tilanteeseen näyttää mahdollisesti punoutuvan kiinni sivutarina, josta valtamedia tapansa mukaan vaikenee.

Elokuussa USA:ssa pidätettiin professori Joseph Moshe (Israelin salaisen palvelun Mossadin mikrobiologisti), joka oli soittanut suoraan radio-ohjelmaan varoittaakseen Baxter -nimisen lääkeyhtiön valmistavan Ukrainassa bioasetta esittäen sen olevan sikainfluenssarokote.

Hänet pidätettiin virallisesti siitä, että hän oli uhannut hallintoa ja viranomaisia.

Moshe halusi tarjota Dr. A. True Ottin radio-ohjelmassa todisteita USA:n syyttäjälle siitä, että Baxter BioPharma Solutions valmistaa bioaseita rokoteohjelman tekaistun peitteen turvin.

Hän väitti tämän rokotteen sisältävän immuunijärjestelmää heikentäviä lisäaineita ja kopioidun RNA-koodin vuoden 1918 espanjalaisesta flunssasta, joka aiheutti aikanaan maailmanlaajuisen kuolinaallon.

Toisin kuin valtamedia väitti, muut lähteet kertovat, ettei hän esittänyt mitään uhkailuja presidentti Obamaa tai hallintoa kohtaan, vaan sanoi aikovansa julkistaa todisteensa.

Joseph Moshen pidätys

Kun hän havaitsi puvuissa olevia miehiä talonsa ulkopuolella, hän pakkasi tavaransa autoonsa ja koitti päästä Israelin konsulaattiin. FBI:n pommiauto esti häntä pääsemästä turvaan. Tästä uutisoitiin maailmanlaajuisesti, kun poliisi käytti kyynelkaasua saadakseen hänet ulos autostaan.

Kuka on tämä henkilö?

Hänen profiilinsa sivustolla BiomedExperts kertoo, että hän on kasvipohjaisten tautien asiantuntija ja on ollut mukana monissa viruksien geneettistä manipulointia käsittelevien julkaisujen kirjoittamisessa. Lisää taustaa henkilöstä löytyy täältä: linkki.

Joseph Moshe lähetettiin pian pidätyksen jälkeen Israeliin. Tämän jälkeen hänestä ei ole kuulunut mitään.

Moshe ei kärsinyt kyynelkaasusta eikä poliisin käyttämästä paprikasumuttimesta, mitä poliisi ihmetteli. Hän oli Mossadin koulutuksen yhteydessä saanut immuniteetin näitä kaasuja vastaan. Pidätysuutinen (linkki: toinen uutisointi) itsessään on jo erikoinen. Hän istui tyynesti keskellä tukahduttavia ja polttavia kaasuja.

Kuulostaako tämä salaliittoteorialta? Sen voisi helposti tyrmätä sellaisena, ellei mainittu yhtiö Baxter olisi jo jäänyt kiinni lähettämästä elävää lintuinfluenssavirusta maailmalle käytettäväksi rokotteena. Näin tapahtui vuoden alkupuolella.

Baxter International Inc. oli sekoittanut elävää geneettisesti manipuloitua lintuinfluenssaa rokotemateriaaleihin lähetettäväksi 18 maahan.

Vain näennäisesti sattumalta tsekkiläinen laboratorio päätti testata ainetta tusinaan frettiin, jotka kaikki kuolivat vain muutamassa päivässä. Katastrofi vältettiin aineen paljastuessa äärimmäisen vaaralliseksi. Tämä oli selvästi tahallinen toimi Baxterilta, sillä he noudattavat korkeaa BS3 (Bio-safety level 3) turvatasoa.

Baxter myönsi "virheensä". Moiset vahingot eivät vain ole mahdollisia tuolla turvatasolla. Monet turvatoimet ovat pakosti olleet sabotoitu ja monet avainhenkilöt lahjottu tai harhautettu. Se ei voinut tapahtua ilman ohjailua sisältä käsin.

He eivät lähettäneet vääriä pakkauksia - he valmistivat kymmeniä gallonia (gallona = 3.785 litraa) bioasetta (geneettisesti muunneltua lintuinfluenssaa) ja lähettivät sen rokotteena.

Baxter tiesi hyvin, että heidän rokotteensa oli tappava. Vuotta aiemmin he olivat kokeilleet sitä satoihin kodittomiin puolalaisiin, joista kymmenet kuolivat.

Baxteria vastaan on nostettu oikeusjuttu tahallisesta ja toistuvasta rokotteiden saastuttamisesta. PDF-tiedosto valituksesta: linkki. Jutun ei ole nostanut kukaan satunnainen höyrypää. Jane Burgermeister on kokenut ja luotettu journalisti. Hän ei ole ainoa, joka syyttää Baxteria oikeusasteissa yritetyistä kansanmurhista. Toinen hyvin tutkittu syytös PDF-tiedostona: linkki.

Miksi Baxterin sisällä toimittaisiin näin? Jälkimmäinen syyte (PDF ylempänä) käsittelee asiaa.

Harvat ovat tietoisia Georgian osavaltiossa sijaitsevasta kivimonumentista. Miljoonia maksanut suurista kivistä koostuva teos, jonka on pystyttänyt ryhmä tuntemattomia ihmisiä n. 30 vuotta sitten määrittää planeetalle "uudet säännöt" ja saarnaa siitä, miten ihminen ei saa olla tauti planeetalle. Niissä kirjataan muunmuassa, että planeetan ihmispopulaatio täytyy rajata alle 500 miljoonan.

Baxterin toimet vähimmillään antavat suuren syyn perehtyä asiaan tarkemmin.

Jos asiaan perehtyy ja alkaa penkomaan, löytää selkeitä viitteitä pyrkimyksistä harvojen mutta vaikutusvaltaisten ihmisten toimesta saavuttaa radikaaleja muutoksia maailmassa muiden kustannuksella, ja myös häiritsevän paljon dokumentaatiota näiden epämääräisistä kytköksistä ja kyynisestä ajatusmaailmasta.

On esitetty ja sitä ei ole kumottu, että kulutamme planeetan uusiutuvia luonnonvaroja yli 140% tasolla suhteessa siihen, mitä planeetan kantokyky kestää ja vauhtia vain halutaan lisätä vastuuttomien poliitikkojen ja ekonomistien toimesta.

Jotkut näistä Baxterin ym. firmojen sisällä toimijoista ja mainitut kivipaasit pystyttäneistä saattavat nähdä itsensä jopa pelastajina pyrkiessään vähentämään planeettaa tuhoavien ihmisten lukumäärää.

Aiheeseen liittyvät aiemmat kirjoitukset:

Pakkorokotukset ja lääkemafia (18.7.2009)

Myrsky nousee (8.9.2009)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (60 kommenttia)

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Voisiko turhia ihmisiä poistaa maapallolta kehittämällä ydinase, joka tappaisi vain pieni- ja keskituloiset?

Tuomas Hako (nimimerkki)

Mossad on siis jäänyt kiinni massatuhon yrityksestä.

Käyttäjän harmaasusi kuva
Harmaasusi ™

AYE'TEI'H Kalle Kataja!

Absurdistanimme väkiluku on reilut viisi miljonaa.
Pelle Miljoona mukaan lukien noin kuusi, öpaut.

Koko maailman väkiluvusta meitä onnettomia reppanoita,
itsensä jumalan valitsemia korruptoitumattomia suomalais-
ugrilaisia on noin 0.0089...%. eli hyvin reippaasti ylöspäin
pyöristettynä peräti 0,1%.

Sehän tekee tuosta 500 miljoonasta valitusta meidän
osuutenamme sellaiset pyöreät 500 000 otusta.

Ja nyt se kysymys:
Millä pirulla tuo sakki tulee toimeen, elää ja mässää?
Tuohon määrään ei kyllä mahdu yhtäkään tuottavaa
otusta. Tuohon määrään mahtuvat vain ne paremmat
inimiset, itselliset ja virkamiehet. Rupusakkilaisista
ei ainuttakaan.
Kuuluvakohan rupusakkilaiset niihin deletoitaviin?

Harmaasusi™

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Tietänevätkö itsekään. Sodan ja virusten kanssa leikkiminen on aikamoista veikkauspeliä. Vastuutonta ja rikollista.

Resepti murhaaville ideoille: otetaan ryhmä kriminaalisen ja ylimielisen mielen omaavia tyyppejä, päästetään ne koville paikoille sillä mielenlaadulla että heitä kiinnostaa ensisijassa oma selviytyminen ja vielä suurempi valta. Lisätään tilastot, että resurssit on loppumassa ja maa menossa pilalle.

Maapallo on kuin yksi lensi yli käenpesän -osasto, jossa hulluimmat tuntuvat olevan päättäneet ottaa asiat omiin käsiinsä.

Markus Lehtipuu (nimimerkki)

Itse huomasin, että Donald Rumsfeldistä kumpuaa merkillinen tapahtumasarja.

Miksi 69-vuotias eläkeikäinen gubbe alkaa yhtäkkiä harrastaa maailman suurimman armeijan kanssa shokki-politiikkaa?

Kaikki puhuu Bushista, puolet Cheneystä mutta harvat tarkastelevat Rumsfeldiä.

(Naomi Kleinin kirja Shokkidoktriini ei ole yksipuolinen. Se myös selkeästi tuomitsee ns. kerrostaloräjäytykset osana Moskovan sotatoimia tsetseenejä vastaan).

Tuomas Hako (nimimerkki)

Miksi juuri Ukraina? Onko tarkoitus liittää se jä,,een osaksi Venäjää ja heikentää mahdollisesti tulevaa EU:ia tai kenties murhata juuri eurooppalaiset ja jakaa Eurooppa USA:n ja Venäjän kesken (taas)?

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Rumsfeldihän on lintuninfluenssalääke Tamiflun tuotannossakin mukana:

http://www.independent.co.uk/news/world/americas/d...

Rumsfeldi oli myös hyvää pataa Saddamin kanssa.

Nämä ovat sitä samaa porukkaa, josta Eisenhower ja JFK varoittivat. Moraalia ei ole, ja raha/valta ratkaisee sen, kenen kanssa solmitaan suhteet ja seuraavana vuonna vedetään matto jalkojen alta.

Häärineet taustalla pitkään, monet julkisuudelta piilossa, jotkut enemmän keulapaikoilla ja johtavissa asemissa.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Sääli ukrainalaisia, oli syy mikä tahansa.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Norjahan perusti (mukana mm. Bill Gates säätiöineen) siemenpankin huippuvuorille, jonne on talletettu kaikki mahdolliset viljatyypit ym. joka valmistui ilmeisesti 2008.

http://www.seedvault.no/

Joko tietäen jotakin mitä muut eivät tiedä, tai muuten vain pelanneet ruletissa 00:aa kun ovat rakentaneet huipputurvallisen säiliön jotakin katastrofia varten.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Vaikka Cheneystä puhutaan paljon, niin puhutaan myös syystäkin.

Cheney myönsi koittaneensa aktiivisesti jo käynnistää sotaa Irania vastaan.

Moisesta sodasta tulee lähes kaikkien asiantuntijoiden mukaan katastrofaaliset seuraukset.

USA:n armeija on suorittanut useita sotasimulaatioita (sotapelejä), joissa ymmärtääkseni yhdessäkään he eivät ole onnistuneet estämään sodan leviämästä laajaksi alueelliseksi sodaksi.

Viruksia ja sotaa kehiin, niin johan alkaa tulemaan ruumiita kun ensinnäkin öljyntulo jää katkolle ja kuljetukset tyssäävät, kun maailman tarvikehuolto riippuu lähes poikkeuksetta siitä että liikenne kulkee joka päivä ja välivarastot ovat pienet.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Venäjä ei varmaankaan tarkistanut sodankäynnin sääntöjään turhaan siihen suuntaan, että he ilmoittivat että tulevat käyttämään ydinaseita ennaltaehkäisevästi.

Tuomas Hako (nimimerkki)

Maailmansodat ja muut sodat ovat myös olleet harkittua murhaamista. Saksalaisia murhattiin tahallisilla nälämhädillä amerikkalaisten, englantilaisten ja ranskalaiusten miehitysvyöhykkeillä venäläisten lisäksi. Ei näitä mikään pidättele murhaamsta miljoonia tai taas miljonia uudelleen ja vaikkapa rokotteilla tms, kun maapallo on nyt saatu taskuuun ja kaikki mammona alkaa olla hallussa sekä kaikenlainen tekniikka ja väkivaltakoneistot. Ihmiset ovat ihmeen rauhallisia ja hyväuskoisia. Ilmeisesti eliitin media passivoi tai sitten ihmiset eivät osaa kuin totella, koska muuten kyseessä on kapina ja pelote rangaistuksesta kummittelee mielissä. Ei voi kuin hämmästellä, kuinka kaikki kansat voivat alistua lopulta kuin lampaat kävelemään teuraaksi jonossa.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Eräs tuttu kertoi Gary Larsonin piirtäneen lehmiä vietävän lihoiksi.

Portilla oli iso kyltti "TEURASTAMO".

Yhden lehmän pään päällä pyörivät rattaat vimmatusti ja lehmä tuumasi, että tässä on jotakin epäilyttävää.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

FBI:n johdossa pitkään toiminut J. Edgar Hoover tiesi mistä puhui, kun sanoi että ihmiset ovat täysin alakynnessä vastassaan niin hirviömäisen laaja salaverkosto, etteivät ne voi uskoa sen olevan olemassa.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Saksa ja suhtautuminen Hitleriin näyttivät, että vaikka suustaan vaahtoava hirviö on jo puikoissa, niin ihmiset ovat väliinpitämättömiä.

Kuinka paljon väliinpitämättömämpiä ollaan, kun ei ole moista nukkea eturivissä?

Nykyisin on vielä tehokas taustatuki tyhmentävästä tv- ym. mediasta.

Se taidetaan vielä kokea ehkä jonkinlaisena henkisenä loukkauksena, että voi olla olemassa jotakin mistä ei meille olla kerrottu.

Se on kuin matto vedetään koko ajatusmaailman alta, jos ja kun alkaa selviämään millaisia hirviöitä asioita junaileee.

Hitlerin jälkeen (ja aikanakin) ne ovat vain olleet enimmäkseen taustalla ja pukeutuvat siisteihin pukuihin.

MARKUS RURIK RÄSÄNEN (nimimerkki)

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

TÖIHIN, EI MISTÄÄN HINNASTA TYÖTÄ ENÄÄ KAPITALISTEILLE

Näin, ihmisten yhteydenpidon välineet tukahduttamalla, Massoni lähtee siihen varsinaiseen työhönsä, kuuden miljardin ihmisen vähentämiseen maapallolta.

http://www.prisonplanet.com/homeland-security-coul...

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Burgermeisterin syytökset olivat tuttuja ennestään. Tuskin ne olisivat päässeet syyttäjälle asti syyteharkintaan, ellei niitä otettaisi vakavasti.

Myös Rumsfeldin osuus Tamiflu- ja lintuepidemiassa oli tuttu.

Liian paljon on yhä ihmisiä, jotka eivät voi uskoa näin suunnattomaan pahuuteen vaan kuittaavat kaiken salaliittoina. Ja niin se pääsee leviämään.
Viattomat unohtavat, että näille "yli-ihmisille" muut eivät ole ihmisiä ollenkaan.

t. Salaliittoteoria-Söyring

Tuomas Hako (nimimerkki)

Tässä hyvä kirjoitus

http://vilaurio.blogspot.com/2009/06/totuuden-esit...

Tosin kaikkien rikollisten kuuluminen tiettyyn uskontokuntaan tuntuu kirjoittajalle pakkomielteeltä.

Tuomas Hako (nimimerkki)

Vain alussa onkin heitto siionistien suuntaan. Hyvä ja asiantunteva kirjoitus. Itse Jane kutistuukin lopussa esitetyssä kritiikissä:

"Jane valehtelee, liioittelee ja solvaa, ja hän on lähes joka asiassa auttamattoman tietämätön. Jane kuihtui pois silmistäni. Jäljellä on joka puolelle kuuluva huuto, mutta se ei ole rohkeutta vaan hysteriaa ja pelkoa. Hän elää sokeassa intoilussa, vaikka perusasiassaan onkin oikeassa, ja hän eksyy väkisin. Siltä osin kuin hän on asiassaan oikeassa, asia tulisi siirtää lujaluonteisen ja rehellisen miehen, sellaisen kuin Hitlerin, käsiin. Samoin koko Jane. "

Hänet on siis helppo leimata asiantuntemattomaksi. Onko koko Jane peittelyä? Perusasiassa hän oli kuitenkin siis oikeassa.

nvs (nimimerkki)

Itse en näkisi mitään ongelmaa väkiluvun laskemisessa 500:aan miljoonaan.
Harvi vain että menee tappamisen puolelle typerysten halusta auttaa kolmannen maan kansalaisia joilla ei ole mitään tulevaisuutta.
Auttaisivat itse itseään, nythän siellä syntyvyys paranee kun täältä viedään lääkkeitä ja ruokaa ja maapallo täyttyy entisestään.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Vanhaa vaurautta ja intressejä (samaa porukkaa, joka mm. kävi oopiumsodat laajentaakseen huumebisnestään) edustava prinssi Charles sanoi, että "aikaa maailman pelastamiseksi on jäljellä 96 kuukautta."

http://www.independent.co.uk/environment/green-liv...

Charles sanoi muunmuassa: "meillä ei ole enää varaa konsumerismiin (taloudellinen näkemys, jonka mukaan runsas kulutus on eduksi ihmisille ja taloudelle)" ja että "mukavuuden aikakausi on ohi".

Yhdistyneiden kuningaskuntien populaatio täytyy laskea Gordon Brownin johtavan "vihreän" neuvonantajan mukaan puoleen:

http://www.timesonline.co.uk/tol/news/politics/art...

Kyseisen neuvonantajan antaman mielipiteen takana oleva järjestö:

http://www.optimumpopulation.org/

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

#20 Tuomas, viestintuoja on aina helppo ampua alas. Ja kaikki aina mokaavat jollakin tavalla. Kovat ja kiistattomat faktat pysyvät kuitenkin aina pöydällä.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

#21 Massiivinen sota ja taistelu siitä, kuka saa "luvan jäädä" ei ole ongelma?

"Juutalaisongelma" on nyt skaalattu globaaliksi "ihmisongelmaksi".

qwerty (nimimerkki)

Mossad siis yritti paljastaa Yhdysvaltojen tavoitteen massatuhota itäinen eurooppa. Tuolla Venäjän rajalla tuntuu aina olevan jotkut hulinat päällä.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Olisikohan Mossadin kaveri toiminut enemmänkin oma-alotteisesti.

Mossadilla ei itsellään kovin puhtaita jauhoja pussissaan ole, joten heillä ei organisaationa paljoa huutelemista ole ilman että muut alkaisivat nostaa kissaa pöydälle heidän tekemisistään.

Ryvettynyt maailma, jossa kaikilla on luurankoja kaapissa.

Larkki Kaapeli (nimimerkki)

Enemmän kuin nämä salaliittospekulaatiot tässä vaiheessa kiinnostaisi tarkka tieto siitä mitä Ukrainassa on oikein tekeillä. Suomalaisesta valtamediasta sitä tietoa ei löydy. Toisaalta aivan liian moni harrastajajournalisti keskittyy omien teorioittensa esittämiseen vielä siinä vaiheessa kun itse uutinen on vasta tapahtumassa.

JorMa-AstmaNeN. (nimimerkki)

Kuollaankohan me kaikki nyt jos viirus muuntuu tai vastalääkettä ei ole? Onko toivoa enää kellään? Leviääkö tämä niinkuin lintu-influenssa nyt läpi suomen ja kaikilla keuhkoista lentää veri ja elinaika käy meillä vähiin? Kertokaa lääkärit mitä tapahtuu?

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Tässä jotain Ukrainan tapauksesta:

http://preventdisease.com/news/09/110209_ukraine_c...

Hämmentävää on se, että länsimedia ei kerro tuosta juuri mitään, etenkin kun katsoo miltä Russia Todayn raportti sieltä näyttää:

http://www.youtube.com/watch?v=d2_8SsFnq7M

Tossa on mun mielestä aivan selvästi tilanne "ei savua ilman tulta", toki aika näyttää mikä siellä on, mut ei tota pitäisi ohittaa noin vain etenkin kun Baxter on jo aiemmin jäänyt kiinni yrityksestä lähettää lintuinfluenssaa mukamas rokotteena (minkä olisi pitänyt myös oikeasti nostattaa paljon isomman haloon).

Uutisoimattomuus havainnollistaa melkeinpä vain sen, että YLE / HS ym. raportoivat tasan ja vain sen, mitä isot toimistot kuten Reuters ym. puskevat ulos, ja jos siellä päätetään että tästä ei kerrota, niin ei yleisölle tipu mitään tietoja muualta kuin itsenäisistä ja vaihtoehtoisista lähteistä, joihin pitää toki käyttää samaa mediakritiikkiä mitä isoihinkin.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Tässä mainitun radio-ohjelman pitäjän Ottin kertomus siitä kun Joseph Moshe soitti sille:

http://www.youtube.com/watch?v=KwDUIjtz6e0#t=6m05s

Ja tässä linkki siihen kun samainen tyyppi sai "enemy of the state" tyylisen kohtelun radio-ohjelman jälkeen:

http://www.youtube.com/watch?v=giavJC7Q-TM

topi (nimimerkki)

Tätä mä olen epäillyt koko ajan, että taustalla on jokin muu asia. Tiedä sitten?

http://loveforlife.com.au/content/09/09/15/chip-ti...

Silurus (nimimerkki)

#0:
a) Maapallon väkiluku on rajattava 500 miljoonaan (noin 10% nykyisestä) kestävän kehityksen takia.
b) "Kiistämättömän" faktan mukaan luonnonvarat kuluvat 140% tahtia verrattuna kestävään kehitykseen.

Kumpi näistä luvuista on oikeassa?

Itse näkisin kapitalismin historian valossa, että maapallon kantokyky voisi olla vähintään 50 miljardia ihmistä ja miksei 500 miljardia, mikäli poliittinen vapaus antaa mahdollisuuden teknologialle tulla kehitetyksi.

Orjayhteiskuntien historian valossa on puolestaan hyvinkin luonnollista, että maapallon kantokyky voisi olla noin 50000 etuoikeutettua, joilla on tämän päivän paras saavutettavissa oleva elintaso ja noin 500 miljoonaa orjaa, joiden tuottavuus on vain vähän suurempi kuin heidän orjuuttamiseen tarvittavan ruoskan arvo.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Kyllähän internet-aikana ideoita ja teknologiaa voi vapaasti jakaa ja kehitellä ihmisten kesken ympäri maailman, niinkuin tehdäänkin, mutta aika vaisuksi ovat jääneet tulokset.

En syyttäisi politiikkaa siitä niinkään paljon, ja näyttää enemmän siltä että ei vain onnistu.

Ihmisten ahneus tuntuu myös kampittavan monet hankkeet. Keksijät haluavat miljoonia ja patentit hankkeelleen, sen sijaan että tarjoaisivat sen ihmiskunnan hyväksi.

Poliittiset vapaudet riippuvat ihmisten mentaliteetistä, koska hehän muutoksen saavat aikaan jos haluavat.

Porukka vain ajattelee itseään ja rikastumista ja edun saavuttamista muiden kustannuksella ja muiden päihittämistä.

Tuo ei tunnu olevan muuttumassa mihinkään, mikä myös selittää sen, jos jotkut ovat jo aika pessimistisellä kannalla ja hakevat karumpia ratkaisuja pysäyttääkseen tuhon.

Teknologialla ei valitettavasti saa muutettua ihmisten luonnetta.

Mitä tulee lukujen totuudenmukaisuuteen, kova tyyppi on se joka sen tietää, joten jäljelle jää se, että kuka niihin lukuihin uskoo.

Saasteongelmat ja kalakantojen häviämiset, kuolleet alueet merissä ovat kiistattomia ja viittaavat siihen, että pahaa vahinkoa tehdään.

Kulutushulluuden hovitoimittaja Kiina on myrkyttänyt ja pilannut maansa ja jokensa.

Lukemani tilastot ruuantuotannosta ovat osoittaneet, että useat viime vuodet on kulutettu enemmän kuin on syöty, ja tämä näkyy siinä että varmuusvarastot ovat olleet ajoittain ennätysalhaisella tasolla. Viimeisimmät tuotannot ovat hyvien olosuhteiden siivittämänä nostaneet taas hieman varastoja, mutta aika pieni on ero tuotannon ja kulutuksen välillä:

http://www.thebioenergysite.com/articles/350/grain...

Kausiheittelyt ovat jo välillä nostelleet ruuanhintaa paljonkin, ja jää vain nähtäväksi miten se tilanne jatkuu.

Intiassa mm. pohjavesi on ollut laskussa pitkään, ja siellä porataan entistä syvempiä kaivoja mutta liian syvälle porattaessa tulee vastaan suolavettä, joka voi pahimmillaan sekoittua ja pilata vesivarannon.

Ongelmia populaation määrästä ja kasvavasta teollisesta tuotannosta ja kulutuksen kasvusta on huimat määrät.

Kiinan talouskasvu tuo markkinoille huimat määrät uusia kuluttajia. Kaikkien kolmansien maiden ihmisten elintason nostaminen ei lupaa hyvää, jos he opettelevat samaan tuhlailuun kuin lännessä.

Jos kaikki eläisivät kuin jenkit, tarvitsisimme joidenkin mukaan 5 maapalloa.

http://storyofstuff.com/

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Realistisin toimi jolla tuho lopetettaisiin olisi kulutustottumuksien totaalinen muutos.

Siihen ei ilmiselvästi suostuta, mikä tiedostetaan varmasti myös superrikkaiden eliittien kerhoissa, jotka ovat huolissaan hiekkalaatikkonsa pilaantumisesta.

Pekka (nimimerkki)

Mitä tapahtui Amsterdamissa kun myrrkylastissa ollut ElAlin 747-jumbo putosi asuinalueelle levittäen ihmisiin outoja tauteja? Juutalaisiin ei voi luottaa, vaarallista porukkaa.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Kansalta pimitetään lähes johdonmukaisesti heille usein elintärkeätkin tiedot silloin, kun on vain tarpeeksi kovan luokan kriminaalit toimissa.

zache (nimimerkki)

Kaarle: Ihan hyvä kirjoitus. Olisi vielä paremmin jos siinä olisi linkki alkuperäiseen Lontoonkieliseen mistä tämä on pääosin käännetty/vaikutteensa saanut.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

#38. Tässä linkki http://www.theflucase.com/index.php?option=com_con... joka taas linkkaa eteenpäin: http://www.unfictional.com/joseph-moshe-mossad-bio...

Se oli pariin kertaan jo linkitettykin, mutta huomaan että olisi pitänyt mainita erikseen selvyyden vuoksi. Kyseessä ei ole siis originaaliteksti vaan toimitettu käännös, tehty pelkällä sillä toivolla että se saattaisi omalta osaltaan joitakin tavoittaa katselemaan asioita uudella silmällä ja oppia uutta, koska noiden ylikansallisten upporikkaitten ja niiden firmojen operoinnit ovat aivan oma maailmansa lukuisine valonarkoine kytköksineen, josta olisi hyvä useampienkin tietää.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Savon Sanomat tänään 6.11 2009.
Ukrainassa on 250 000 sairastunutta, 70 kuollutta joista 4 (siis neljä) on todettu sikainfluenssatapauksista. Muilla on jokin muu.

WHO:n tutkijat hääräilevät tontilla. Jäämme odottamaan lisää uutisia.

Tuomas Hako (nimimerkki)

Kyllähän maailma kestäisi vaikka kuinka monta ihmistä ja korkean elintasonkin. Ympäristö ei kulu, kun kehitetään tekniikkaa ja toimitaan järkevästi. Demokratia voisi oikeasti totutettuna viedä sivistyksen korkealle tasolle ja hyvinvoinnin. Ongelma taitaa olla siinä, että eliitti haluaa maailman, jossa ei ole kansanvaltaa, vaan diktatuuri ja orjuus eli sen vakaumus on sada kohdella ihmisiä huonosti. Siksi se haluaa jo vakaumuksensa puolesta tappaa ihmisiä ja kiduttaa ja orjuuttaa heidät tai siis alemmiksi katsotut alamaiset ja sitten vielä kaupata huumeita ja tehdä konflikteja. Yleensäkin he ovat myös kaikkien rikollismafioiden päälliköt ja rikollisuus lisääntyy koko ajan, vaikka kaikki menetelmät ja mahdollisuudet olisi taistella sitä vastaan. Silti kaikki tekniikat käytetään vain täydellisesti harhaan johdettujen kunnon kansalaisten kontrolloimisen ja alistamisen lisäämiseen rikosten selvittämisen sijaan.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Näinhän se menee. Mutta porukka itse antaa asioiden luisua näin, kun itsensä viihdyttäminen ja muutenkin oman navan ympärillä pyöriminen on etusijalla.

Käyttäjän vihaisiakirjeitarakkaudella kuva
Tomi Astikainen

21. kommentti "nvs":lle

Vielä 40 vuotta sitten Afrikan maanosa oli ruoan nettoviejä. Ei meillä oo enää varaa ajatella niin, että "auttakoot itse itseään". Niin pitkään kuin maailmassa vallitsee nykyinen epäoikeudenmukaisuus, ei meillä hemmotelluilla suomalaisillakaan ole asiat kunnossa. Ja niin pitkään rikkaimmankin ihmisen pitää olla varuillaan ja kuikuilla olkansa yli, ettei tule tapetuksi tai ryöstetyksi. Ihmisten on alettava ymmärtämään itsensä osana suurempaa kokonaisuutta ja alkaa arvostamaan ihmisyyttä, oli se toinen ihminen sitten Lieksassa tai Laosissa.

Käyttäjän vihaisiakirjeitarakkaudella kuva
Tomi Astikainen

Hälyyttävintä Ukrainan tilanteessa on kaks asiaa mistä ei oo liiemmin puhuttu:

1) Alueita on rajattu karanteeniin, liikkumista rajoitettu jne. Eli mennään ihan WHO:n oppikirjan mukaisesti:
http://www.who.int/csr/resources/publications/Summ...

2) Paikalliset on ihmetelleet taivaalla pörrääviä pienkoneita ja helikoptereita, jotka jättävät perässään kemikaalivanan (chemtrails).
http://www.youtube.com/watch?v=jEZALiMwOlg

Tässä ukrainalaisen itsensä kertomana:

Hi to everybody. I am from Ukraine even i don't leave there now.. I want to make several notes. 1. Dont trust a word to what ukr. officials are saying. Whatever they say is lie. 2.In Kiev and eastern part of Ukraine most of people don't take this all serious and don't understand why they closed schools. This flue doesn't look different from other years. 3.People in Western ukraine are quite concerned even no major panic. I found a person from Ivano Frankivsk. He has conncetions in the local ambulance. He is saying officials are hiding real numbers. Only today over 70 people were put to hospitals. As a matter of fact his close friend who works
in ambulance got to hospital yesterday. Many cases people die in just several days. When they make autopsy they see lungs are completely destroyed like after a long time pneumonia. Doctors don't know what is it. He also sent me instructions for the hospital employees. They are colecting all kinds of tests and send them to Kiev and never get results.. If you want details about these instructions I can translate. Treatment is same for everybody.. But strange thing some of the ill people don't have fever... There are rumours in that region that a burial of people on which was tested biological weapon during USSR was open. But its just rumours so far. What is obvious is that above some cities AN26 are flying and sometimes spraying smth. I even got a picture... But officials completely deny this...

http://www.shtf411.com/ebola-hemorrhagic-fever-mys...

(Kaarle, jos haluut niin tee tästä uus juttu kun oot perehtyny tarkemmin taustoihin. Voit jättää sillon tän kommentin vaikka julkaisematta.)

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Miljoona tartuntaa, yli 50000 passitettu sairaalaan ja 174 kuollutta:

http://www.recombinomics.com/News/11090905/Ukraine...

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Puolan televisio käsitteli Baxterin lintuinfluenssatapausta:

http://eclipptv.com/viewVideo.php?video_id=8251

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Ja Björn Wahlroos VOIMAssa 9/2009 esittää että merialueet ja ilma pitäisi yksityistää.

Laitapa Kaarle VOIMAan tämä blogisi/linkkisi voima@voima.fi ja katsotaan mitä he saavat pengottua.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Ainakin jotkut rahamiehistä ovat rehellisiä tavoitteissaan.

Vähän kuin "herrasmies"-murtovarkaat.

Laitoin.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja
Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja
Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Ukrainan MIGnews sanoo että siellä on tavattu 8 erilaista virusta:

http://mignews.com.ua/en/articles/378527.html

pena (nimimerkki)

http://www.agri.gov.il/people/856.aspx

Vaihda ihmeessä tämä linkki kertomaan Bar Joseph Moshesta käyttämäsi linkin sijaan jossa pitäisi olla lisätietoja henkilöstä mutta se johtaa jonnekkin loaded paranormal sivun sisäänkirjautumiseen.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Kiitos tiedosta.

En muistanut myöhään tekstiä kirjoittaessani että kyseinen sivusto vaati rekisteröitymisen.

Siellä oli linkkejä muutamiin brittiläisiin lehtijuttuihin tapahtuneesta ym. tietoon, jolla ei nyt suurempaa merkitystä ole.

Vaihdoin linkin.

telson (nimimerkki)
Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Sattuipa silmään 16.11 2009 Savon Sanomista Sampo-pankin mainos, jossa kerrotaan mm. ”Osaketalletus: mahdollisuus 9% lisätuottoon* *Tuotto riippuu kolmen kansainvälisen yhtiön kurssin kehityksestä. Yhtiöt ovat Johnson&Johnson, Vodafone ja GlaxoSmithKline. Talletus sopimuksen tekohetkellä vähintään 2000 euroa/…/Talletusta ei irtisanoa tai purkaa kesken talletusajan. Talletustarjous voimassa 30.10-10.13 2009./…/Rahastoja hallinnoi Sampo Rahastoyhtiö Oy. Annetut tiedot ovat yleistä esittelyä Sampo Pankin tai sen kanssa samaan konserniin (Den Danske Bank) kuuluvien yhtiöiden tuotteista ja palveluista/…/.

http://www.sampopankki.fi/fi-f…FP11090005

Minä ymmärsin tämän niin, että mm. sikaflunssalääke Pandemrixia valmistava GlaxoSmithKline kuuluu samaan konserniin. Johon, jos en ihan väärin muista, kuuluu erilaisin järjestelyin myös AlmaMedia.

Mutta oikaiskaa, jos meni mistiin.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Oli Alma mukana tai tai ei, on se irvokasta joka tapauksessa.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Kaarle,

http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2009/11/1...

varsinkin 9.9 tehty tiedote. Mene #1 linkistä sisään.

Minunkin blogissa taitaa olla kiinalainen virus.

Toimituksen poiminnat

Sivut