Tieto on valtaa Kalle Katajan esille nostamia kirjoituksia

Loputon sota: itsemurha

"Sotaa on sanottu murhaksi. Sitä se ei ole: se on itsemurha." -Ramsay MacDonald, Iso-Britannian pääministeri 1931-1935.

Sergio Kochergin oli palannut kotiin toiselta palvelukseltaan Irakista. Hän piti asetta suussaan koittaen kerätä rohkeutta vetää liipasimesta. Hoitamaton traumaattinen stressihäiriö, jatkuvat painajaiset, unettomuus, huomattava aineiden väärinkäyttö ja useat omat lääkekokeilut olivat jättäneet jälkensä. Hän asui yhdessä ystävänsä kanssa Teksasissa. Aiemmin hän oli asunut vanhempiensa luona, missä hän joi liikaa, aiheutti liikaa ongelmia, rikkoi esineitä, sai raivokohtauksia ja kiroili vanhemmilleen.

Päätös oman elämän lopettamisesta tuli vuoden 2007 alussa hänen etsiessään epätoivoisesti helpostusta ja pyrkien välttämään uusi palvelus Irakissa. Vaikka Kocherginin sopimus armeijan kanssa oli päättynyt, olisi lääketieteellisen vapautuksen saaminen kestänyt vielä yli 6 kuukautta, jona aikana hän oli käytännössä varmasti joutumassa palaamaan palvelukseen.

Vuoden päästä hänen kuvatessaan yritystään, Kochergin sanoi: "Pidin 40-kaliiberista asetta suussani pitkään koittaen miettiä mitä tekisin. Pitäisikö kärsiminen lopettaa, vai pitääkö sen antaa jatkua? Onneksi nukahdin. Heräsin seuraavana aamuna. Huonekaverini astui sisään, sai kohtauksen, otti aseen ja vei sen vanhempiensa luokse. Astuin ulos, ja vetäessäni syvään ulkoilmaa ajattelin, että se on aivan liian arvokasta poisheitettäväksi. Päätin tehdä asialle jotakin. Ymmärsin, että pakeneminen ei ole vaihtoehto."

Tavatessamme Kochergin oli löytänyt rakentavamman ratkaisun kärsimykseensä ja mahdolliseen jatkopalvelukseensa. Tuhannet muut eivät löydä vastaavaa tilaisuutta tai eivät tartu siihen.

Heinäkuun 26. päivänä Colorado Springs Gazette -lehti kirjoitti jutun otsikolla "Sodan seuraukset, osa 1: Sodan helvetti seuraa kotiin". Kirjoitus nosti esille sen, mitä tapahtuu Irakin miehityksestä palaavilla sotilaille. Se alkaa seuraavasti:

Ennen kuin murhat alkoivat tapahtua, Anthony Marquezin äiti soitti hänen kersantilleen Fort Carsoniin varoittaakseen, että hänen poikansa tulee tappamaan ihmisiä.

Tämä tapahtui helmikuussa 2006, kun 21-vuotias sotilas ei ollut enää entisensä palattuaan haavoittuneena Irakista 8 kuukautta aikaisemmin. Hänellä oli väkivaltaisia kohtauksia ja karmeita painajaisunia. Hän ahmi särkylääkkeitä ja joi liikaa. Hänellä oli aina ase mukanaan.

"Se oli vaarallinen yhdistelmä. Kerroin heille, että hän on kävelevä aikapommi", sanoi hänen äitinsä Teresa Hernandez.

Kersantti kertoi äidille, että mitään ei ole tehtävissä. Tämän jälkeen kersantti alkoi kiusata poikaa, sanoen tälle asioita kuten: "Äitisi soitti. Hän sanoo että olet tulossa hulluksi."

Kahdeksan kuukauden jälkeen aikapommi räjähti kun poika käytti ensin tainnutusasetta huumeita kauppaavaan pikkurikolliseen pienen marijuana-annoksen takia, ja ampui häntä tämän jälkeen sydämen läpi.

Marquez oli joukkueensa ensimmäinen sotilas, joka suoritti murhan palattuaan kotiin Irakista. Hän ei ollut viimeinen.

Kuten monet hänen joukkueessaan, Marquez palasi kotiin arpisena ja kärsien sodan aiheuttamista stressioireista. Marquez ja hänen muut kohtalotoverinsa alkoivat murhata siviilejä ja toisiaan, ajellen ympäriinsä ammuskellen ihmisiä, hakaten entisiä tyttöystäviä kuoliaaksi, raiskaten, kidnapaten, tapellen, kaupaten huumeita, puukottaen ihmisiä, päätyen itsemurhiin ja koittaen lääkitä itseään alkoholilla ja huumeilla.

Vuodesta 2007 vuoteen 2008, hänen joukkueensa suorittamien murhien määrä oli 114-kertainen koko Colorado Springs -alueen murhatilastoihin verrattuna.

Irakista ja Afganistanista palaavat sotilaat ovat henkisesti tuhoutuneita ja he palaavat ihmisten pariin, jotka ovat suurimmaksi osaksi omasta valinnastaan täydellisen tietämättömiä heidän koettelemuksistaan. Palaavat joukot eivät saa fyysistä tai henkistä apua ja jäävät oman onnensa nojaan. Se on myrskyisä kaaos, joka koostuu tosiasioiden kieltämisestä, heitteillejätöstä, väkivallasta, raivosta, kärsimyksestä ja kuolemasta.

Veteraanit vaeltavat pitkin maata stressioireidensa kiduttamina. He ovat aseistettuja ja vaarallisia. He ovat tappajia.

Eräs kyseisessä lehtijutussa mainituista sotilaista palveli kaksi vuotta Irakissa ja palasi kotiin Kocherginin tapaan - "masentuneena, vainoharhaisena, väkivaltaisena, lääkkeitä väärinkäyttäen ja painajaisten kiusaamana. Mutta hän ei ollut saanut virallista vapautusta, ja ei täten kuulunut terveydenhuollon tai muiden etujen piiriin. Hän ei ollut enää valtion huolenaiheena ja jäi oman onnensa nojaan."

"Minulla ei ollut koulutusta mihinkään työhön", hän sanoi. "Tiedän vain, miten tapetaan ihmisiä."

Kymmenen sotilasta hänen joukkueestaan on pidätetty ja syytettyinä murhasta, murhan yrittämisestä tai taposta vuoden 2006 jälkeen. Muut ovat suorittaneet itsemurhan tai yrittäneet sitä.

Se, mitä tälle joukkueelle on tapahtumassa on arkipäivää kirjaimellisesti sadoille tuhansille veteraaneille ympäri USA:ta.

Esille on tullut lukuisia itsemurhayrityksiä veteraanien palattua palveluksestaan. Jotkut tapauksista johtuvat yrityksistä välttää palvelukseen palaaminen. Muut näyttävät usein epätoivoisilta yrityksiltä lopettaa sisäinen tuska, jota monet veteraanit kokevat.

Oltuaan todistajana karmeuksille, joita tapahtui Sadr Cityssä Bagdadissa, Kristopher Goldsmith palasi kotiin raunioina kuullakseen, että hänet palautettaisiin välittömästi takaisin Irakiin. Todistaessaan armeijan ongelmia käsittelevän julkisen paneelin edessä, Goldsmith antoi oman vastineensa tälle tiedonannolle:

"Sinä hetkenä kun sain tämän tiedon, siirryin elämäni onnellisimmasta olotilasta kaikista synkimpään. Olin aiemmin onneni kukkuloilla odottaessani vihdoin vapautuvani armeijaksi kutsutusta vankilasta. Kun se mahdollisuus katosi tämän tiedon myötä, koin karmeimman, tuskaisimman ja masentavimman syöksykierteen jonka voin kuvitella kenenkään ikinä kokevan. Minut sijoitettaisiin takaisin samalla viikolla kun saisin vapautuksen sopimukseni päättyessä. Ennen uudelleensijoituspäivääni menin Fort Stewartin kentälle, jossa on istutettu puu muistoksi jokaiselle kuolleelle kolmannen jalkaväkiyksikön sotilaalle. Menin kuolleiden keskelle ja yritin tappaa itseni. Otin pillereitä ja vodkaa, ja join kunnes en voinut juoda enempää. Seuraava muistikuvani on siitä, kun minut oli kahlehdittu käsiraudoilla sairaalassa. Poliisit olivat löytäneet minut ja kirjaimellisesti raahanneet ruumistani, heittäneet sen ambulanssiin ja kahlehtinut minut. Vietin viikon suljetulla osastolla. Luulin olevani vahva, mutta kuullessani uudelleensijoituksesta aloin saada paniikkikohtauksia ja en voinut myöntää, että olin henkisesti ja emotionaalisesti tuhoutunut. Minulla diagnosoitiin masennus, hermostuneisuus- ja sopeutumishäiriö. Mutta minut sijoitettaisiin silti takaisin, ilmiselvästi raunoina olevana sotilaana."

Goldsmithin koettelemukset eivät päättyneet siihen. Hän lopulta sai vapautuksen armeijasta, mutta papereissa syyksi sanottiin "vakavat rikkomukset." Yleisö ymmärsi ironian, kun hän sanoi:

"Vakava rikkomukseni oli se, että yritin tappaa itseni koska olin riekaleina Irakin miehityksen ja sodan takia. Rikkomukseni oli se, etten voinut palata sotimaan ollessani sidottu ja käsiraudoissa sairaalan vuoteessa. Menetin opiskelutukeni, joka oli ainoa minulle toivoa antanut asia ja jonka turvin olin katsonut eteenpäin tulevaan - olisin ryhtynyt opiskelemaan syksyllä 2007. Tämä ei toteutunut. Rahani hupenivat avustusorganisaatioiden parissa ja ollessani henkilökohtaisesti tasapainoton. On ollut erittäin vaikeaa löytää töitä. En ole itseasiassa oikeasti etsinytkään, koska elämäni on todella sekaisin. Toimin nyt pizzojen toimittajapoikana keskiviikkoisin. Olin aiemmin kersantti, johtaja ja kouluttaja, ja minusta pidettiin. Minulla on paperilla todisteet siitä, kuinka hyvä sotilas olin. Mutta nyt toimitan pizzoja kerran viikossa, koska se on ainoa työ jonne voin soittaa paria tuntia aikaisemmin ja sanoa, että olen vielä jonossa veteraanien avustuskeskuksessa ja etten voi tulla sinne pariin tuntiin."

Haastettelin Goldsmithia ennen hänen todistajanlausuntoaan. "Sota on todella tuhoavaa," hän kertoi. "Se seuraa meitä kotiin. Ja se ei mene pois."

Minkälaisista kodeista näitä sotia käyvät maat täyttyvät, kun tuhoutuneita, haavoittuneita ja rikkinäisiä sotilaita tuodaan takaisin?

* * *

Huhtikuussa 2008 RAND -korporaatio julkaisi tyrmäävän raportin paljastaen: "Lähes 20 prosenttia armeijan palveluksessa Irakista ja Afganistanista palaavat - yli 300 tuhatta - kertovat post-traumaattisista stressihäiriöistä tai vakavasta masennuksesta, mutta vain hieman yli puolet näistä hakevat apua."

Tilanne pahenee. Maaliskuun 31. päivää 2008 edeltäneinä kuutena kuukautena 1467 veteraania kuoli odottaessaan vastausta tukipäätökseen vammautuneisuutensa johdosta. Keskimääräinen odotusaika päätöksille on 1608 päivää eli lähes neljä ja puoli vuotta.

Palaavien veteraanien kärsimys kasvaa tuskaisen odotuksen seurauksena. Vuonna 2007 armeijan virallinen itsemurhamäärä oli 115, mikä on suurin sen jälkeen kun tilastoja alettiin pitää 1980. Vuonna 2008 se nousi 133:een ja vuonna 2009 se on nousemassa yhä karmeampaan ennätykseen.

Armeija yrittää peitellä kriisin syvyyttä.

Puolustusministeriön raportoidessa Irakissa haavoittuneista sotilaista (vähän yli 31000), se ei mainitse että se tilastoi lisäksi kahta muuta ryhmää: "haavoittuneet" (10180) ja "sairaat" (28451). Kaikki kolme sisältävät sotilaita, jotka on pitänyt evakuoida Saksaan hoidettavaksi.

Kun veteraanien avustusjärjestö ei anna tukea, monet kääntyvät alkoholin ja huumeiden puoleen lääkitäkseen itseään. USA:n puolustusministeriön marraskuussa 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan 12-15 prosenttia 88235 tutkitusta sodasta palanneesta sotilaasta tunnustivat kärsivänsä alkoholiongelmasta.

Kaikkien ei tarvitse yrittää lääkitä itseään. Varmistaakseen tarvittavan määrän joukkoja, armeija tekee sen heidän puolestaan. Sotilaiden lääkitsemisellä pyritään sekä rauhoittamaan heidän hermojaan että pitämään miehistövajeesta kärsivän armeijan etulinjat täytettyinä. Time Magazine -julkaisun Mark Thompson raportoi, että "Armeijan henkisestä terveydestä vastaavien neuvonantajien mukaan viime syksynä tehty tutkimus osoittaa 12 prosentin Irakista palaavista ja 17 prosentin Afganistanista palaavista saavan reseptillä masennuslääkkeitä tai unilääkkeitä pärjätäkseen".

Kersantti Christopher LeJeune on käynyt läpi moisen "kuurin". Hänellä diagnosoitiin masennus, ja sotilaslääkäri lähetti hänet takaisin taistelukentälle Zoloft -masennuslääkkeiden ja Clonazepam -nimisen rauhoittavien lääkkeiden kanssa. Hän kertoo: "Se ei ole helppoa myöntää ongelmia monista syistä. Jos myönnetään, ainoa vaihtoehto on ottaa pillereitä."

Kahden viidestä niistä, jotka ovat palvelleet Irakissa ja Afganistanissa ja ovat tehneet itsemurhan, on todettu käyttäneen masennuslääkkeitä.

* * *

Paikallisen sotilastapahtuman aikana Seattlessa kesäkuussa 2008 psykiatri Evan Kanter puhui pitkään 800-päiselle yleisölle siitä lamaannuttavasta vaikutuksesta, joka sodilla ja miehityksillä on ollut joukkojen mielenterveydelle. Kanter on erikoistunut veteraaneihin, joilla on post-traumaattinen stressihäiriö. Hänen johtamansa organisaatio "Physicians for Social Responsibility" vastustaa kiivaasti Irakin miehitystä.

Haavoittuneiden suhde kuolleisiin Irakissa on paljon suurempi kuin aiemmissa konflikteissa ja se on tarkempi mittari maassa tapahtuvasta väkivallasta kuin kuolinluvut. Irakissa suhde on 8:1. Vietnamissa se oli 3:1 ja toisessa maailmansodassa 2:1. Suojien ja lääkityksen kehitys on muuttanut tilannetta. Haavoittuneille voidaan antaa ensiapua ja heidät voidaan kuljettaa 24 tunnissa Saksaan hoidettavaksi. Tämän seurauksena eloon jää palvelusmiehiä joilla on niin karmeita vammoja, ettei niistä olisi aiemmissa konflikteissa voinut selvitä hengissä. Yhteiskunta tulee maksamaan näistä kammottavilla tavoilla rampautuneista veteraaneista heidän loppuelemänsä.

Kanter lisää, että tähän mennessä USA on lähettänyt yhteensä yli 1.8 miljoonaa henkilöä palvelukseen Irakin ja Afganistanin miehityksiin; "ainoastaan stressioireiden ja masennustapausten perusteella henkisesti kärsiviä on 300 tuhannesta 400 tuhanteen."

Hänen mukaansa näillä henkisillä uhreilla ja heidän kärsimyksillään on suora yhteys armeijan korkeisiin itsemurhatilastoihin.

Kanter jatkaa: "Stressioireet eivät ole sen vähäisempää haavoittumista kuin sirpaleista kärsiminen. Se voi olla äärimmäisen vammauttavaa. Oireet sisältävät painajaisia ja mieleenpalautumia ja niihin kuuluu fyysinen ja henkinen stressi, sosiaalinen syrjäytyminen, eristäytyminen, kaikkien traumasta muistuttavien asioiden välttäminen, tunteiden kadottaminen, kontrolloimattomat raivokohtaukset, keskittymisvaikeudet ja epänormaalin valppaana pysyminen mielen ollessa vielä sotatilassa. Näistä oireista kärsivät eivät kykene olemaan samassa tilassa kanssamme. Toisen maailmansodan jälkeiset tutkimukset osoittavat, että sotaveteraanit ovat kaksi kertaa alttiimpia tekemään itsemurhan. Muita huolestuttavia faktoja on, että 9 prosenttia työttömyydestä USA:ssa on johdettu sodassa olemiseen, samoin 8 prosenttia parisuhteiden eroista ja 21 prosenttia perheväkivallasta. Kaikki tämä johtaa edelleen käytöshäiriöihin lapsissa, lasten hyväksikäyttöön, huume- ja alkoholiriippuvuuteen, vankeuksiin, kodittomuuteen; ja kaikki edelleen vaikuttamassa yli sukupolvien.

* * *

Bryan Casler sijoitettiin Irakiin vuonna 2003 ensimmäisen hyökkäyksen aikana. Hän oli Afganistanissa 2004 ja hänet palautettiin Irakiin toiselle palvelukselle vuonna 2005. Hänen kokemuksensa antaa hyvän esimerkin sodasta palaavien kärsimyksestä ja armeijan yrityksistä palauttaa palvelukseen kelpaamattomia takaisin taistelukentälle.

Casler kärsii kroonisista stressihäiriöistä. Hänellä on painajaisia ja hän narskuttaa hampaitaan niin pahasti, että hänen leukaluunsa on mennyt sijoiltaan.

Hän kertoo: "Olen hermojen äärirajoilla 24 tuntia vuorokaudessa. Minulla on ongelmia sosiaalisissa tilanteissa. En koskaan ajatellut olevani itsetuhoinen enkä vieläkään ajattele niin, mutta muutamien viime kuukausien aikana olen autoa ajaessani sulkenut silmäni ja miettinyt miltä tuntuisi ajaa päin betonimuuria. En tunnista olevani oma itseni. Minulla ei koskaan ollut näitä ajatuksia ennen sodasta paluutani. Olin aina toivoton romantikko ja nyt minulla on parisuhdeongelmia. Minulla on hienoin tyttöystävä koko maailmassa ja tiedän, etteivät ongelmani ole hänen vikansa. Nämä ovat henkilökohtaisia ongelmiani. Asioita on vain niin paljon. En saa rauhaa. Tunnen syyllisyyttä. Ajattelen Irakin sotaa aivan liikaa. Toivon, että pystyisin ajattelemaan perhettäni enemmän kuin Irakia. Se vie energiani. En pysty keskittymään opinnoissani enkä töissä. Tein töitä ammattiyhdistykselle, ja ainoa asia jota pystyin ajattelemaan oli kuinka tämän sodan saisi loppumaan. En voi käsitellä mitään asioita, jotka eivät liity sodan lopettamiseen. Ja en usko, että saan siitä lopullista rauhaa, mutta kun sota on ohi, siitä tulee ratkaisevan parantumisen hetki stressioireilleni."

Caslerin palattua kotiin viimeiseltä sijoitukseltaan Irakiin hän sai merijalkaväeltä paluukomennuspaperit, joissa todettiin presidentin hyväksyneeen 1400 reservin henkilön sijoituksen vastoin heidän tahtoaan. Hän ei saanut vapautusta opintojensa takia ja löysi itsensä varastorakennuksesta, jossa hän tapasi 250 kollegaansa jotka kaikki jotka olivat jo palvelleet keskimäärin 2 tai useamman kerran Irakissa tai Afganistanissa. Paikallaoleva kenraali alkoi käskyttää heitä, määräten heidät valmistautumaan astumaan jälleen palvelukseen.

Muistikuvat elävöittävät hänet: "Käteni alkoivat hikoilla, koska tiesin että aion sanoa vastaan... Aina jonkun korkeampiarvoisen puhuessa he sanovat jotakin joka tuntuu tarttuvan keuhkoihin ja puristavan. Ajattelin, että en voi pysyä hiljaa, en voi jatkaa näin. Hajotkoon merijalkaväki. Olen saanut tarpeekseni siitä. Olen sairas tästä 'hurraa, tuhotkaa itsenne ei kenenkään hyväksi' sotkusta.... Olen saanut perusteellisen tarpeekseni siitä."

Casler sanoi, että hän ja hänen toverinsa olivat vaarassa menettää kunniallisen vapautuksen saamisen, terveydenhoitoetunsa, palkkansa sekä muuta mikäli he eivät tottelisi komentoja.

Eräs hänen tovereistaan, jonka käskettiin astua takaisin palvelukseen, vaikka hänellä oli dignosoitu sekä stressioireet että aivovamma, astui esiin ja kysyi kenraalilta: "Kuka tervejärkinen henkilö lähettää minut takaisin Irakiin? Antaa minulle kiväärin ja lähettää sinne? Kuvitellaanko minun johtavan merijalkaväkeä? Haluatteko laittaa minut takaisin Irakin siviilien joukkoon? En ole tasapainoinen. En pysty siihen. Kuka tervejärkinen henkilö hyväksyy minun lähettämisen takaisin?"

Caslerin kertoessa tästä hän kuului vielä reservijoukkoihin. Entä jos hänet lähetetään? "En ole menossa takaisin." Hän tunsi, että hänen on pakko jatkaa puheitaan miehitystä vastaan. Se oli hänelle enemmän kuin vastarintaa; se oli terapiaa.

Aktivismistaan Casler kertoi: "Se teki minut taas oikeaksi henkilöksi. Muutuin takaisin ihmiseksi."

Hänen tarinansa on harvinainen onnistuminen, jota monet miehityksien veteraanit eivät ole pääseet jakamaan hänen kanssaan.

Kun Casler sai mahdollisuuden käsitellä stressioireitaan kotona kesken opintojensa, hänen joukkueensa, joka on osa 19000 niistä jotka Obama lähettää takaisin Afganistanin lihamyllyyn, oli jo matkannut Afganistanin vaarallisimmille alueille viime toukokuussa.

Dahr Jamail, Truthout.org - http://www.truthout.org/081109A.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

jaripi (nimimerkki)

Niin-usa ei sodi itseään vastaan,on siellä se vastapuolikin
Samoin venäjä on kusessa kaukasiassa,!

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Ja jälleenrakentamiseen suunnatut rahat päätyvät vastarinnan taskuihin:

http://blogs.reuters.com/global/2009/08/13/who-is-...

Tuossa sodassa ei ole järkeä eikä sille ole minkäänlaisia pitäviä perusteluita tai oikeutusta.

Sinne istutettu presidentti Karzai hyväksyi lain, joka sallii vaimon raiskaamisen. Näin ihmisoikeuksien kannalta, jotka on otettu selitteeksi sodan jatkamiselle kun muut valheet mm. mystisen Al-Qaedan mittavista luolastoista osoittautuivat valheiksi.

Tässä tuhotaan huomattava osa USA:n kokonaisesta sukupolvesta, ja muut vaikutukset yhteiskuntaan ovat samoin repiviä ja tuhoisia.

Nämä vaikutukset ovat osaltaan torppaamassa kuviteltuja mahdollisuuksia talouskasvuun.

Muunmuassa tämänkin takia Suomen on turha toivoa mitään konkreettisia apuja NATO:lta.

Kun USA:n ja Iso-Britannian rahat sekä armeija haaskataan tuolla, pasmat ovat aivan sekaisin jos oikea iso konflikti syntyy.

Pieneen pohjoismaahan ei suurvaltojen hajonneiden talouksien ja armeijoiden rippeetkään riitä lähetettäväksi.

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Yhdysvaltain senaatin raportti dokumentoi, että USA epähuomiossa (?) edisti huumetuotantoa tukemalla paikallisia sotaherroja, jotka keräävät rahansa huumekaupalla. Nämä sotaherrat myöhemmin USA:n liittolaisina nousivat merkittäville hallintopaikoille uudessa afgaanihallituksessa luoden perustan huumekaupan ja vallan sekoittumiselle, mikä riivaa maata.

http://www.npr.org/blogs/thetwo-way/2009/08/afghan...

Veli Mäkinen (nimimerkki)

Nykysodat ovat sotia naisten oikeuksien puolesta...ja kerrankin kannattaa miestenkin sotia!

elakegubbe (nimimerkki)

Hyvä juttu.

Lienee olemassa myös kertomuksia eri näkökulmistakin.
Kävin kerran Pietarissa ja törmäsin liikennevaloissa kerjäläisiin, joista kahdella oli vain yksi jalka ja yksi oli molemmat jalat menettäneenä pienissä kärryissä kuin ikään Luis Bunuelin elokuvassa Los Olvidados Säälikää heitä. Siinä oli ilmeisesti venäläisiä Afganistanin veteraaneja kerjäämässä.

Amerikkalaiset ja heidän liittolaiset heitetään ikävä kyllä Afganistanista ulos verissäpäin. Samoin käy Irakin. Jenkit ovat uskomattoman tyhmiä. He lähtevät sotilasoperaatioihin tietämättä omia tavoitteitaan. Niinpä tulos on sitä mitä on.

pekkapoeka (nimimerkki)

Tämä kirjoitus oli hyvä lukea. Ärjyimmät sotahurjat taitavat löytyä kotirintamilta ja vanhemmasta päästä porukkaa. Itselle on käynyt toisin päin. Nuorena olisi jopa saattanut lähteä vapaaehtoisena sotimaan, jos olisi tarpeeksi hyvin höynätty, eikä itsellä olisi ollut muita kunnollisia vaihtoehtoja. Nyt pelkkä sotien ajatteleminenkin tuntuu kamalalta. Siviilit kärsivät sodista vielä paljon pahemmin kuin sotilaat. Bushin ja hänen koplansa kostoretkien takia on murhattu mieletön määrä tavallisia ihmisiä Irakissa ja myös Afganistanissa. Myös Somalia tai Gaza lienee siellä asuville ihmisille pahempi helvetti kuin itse pirukaan osaisi suunnitella.

Dr. Schmidt (nimimerkki)

Tulevaisuus kuuluu älykkäämmille aasialaisille kansoille.

Timo Elonen (nimimerkki)

Mitenkähän Blackwaterin (vai mikä sen nimi nykyään on) palaavat miehet. Heillä ei ainakaan ole alkujaankaan minkäänlaista inhimillisyyttä. Selviävätkö he paremmin?

Timo Elonen (nimimerkki)

Demokratian vieminen tapahtuu samalla periaatteella kuin kristinuskon vakiinnuttaminen aikoinaan. Kun ymmärrettäisiin, ettei ihmisen ajatusmaailmaa käskemällä muuteta. Se on pitkän prosessin tulosta, jossa auttaminen, toisen ajatusmaailman ymmärtäminen ja esimerkki toimivat paremmin.

neutraali (nimimerkki)

Onkin pyrittävä (poliittiseen) "sissisotaan"; jahdattu nukkuu yönsä, ei jahtaaja.

AntiDis (nimimerkki)

USA:ssa on palkka-armeija eikä pakollista asevelvollisutta tällä hetkellä ole käytössä. Armeijaan värväytyminen on vapaa-ehtoista. Värväytyneet sotilaat tai mahdollisesti joissakin muissakin sotilaallisissa järjestelmissä yhteiskunnan rahoitusta nauttineet sotilaat ja reserviläiset ovat tietysti sodan tullen velvollisia lähtemään sinne minne käsketään tehdyn sopimuksen perusteella. Ei liene USA:n armeijan värväreiden homma kovin hohdokas nykyhetkellä.

Myös suomalaiset sotilaat ymmärtääkseni osallistuvat käytännössä USA:n sotilaiden rinnalla sotatoimiin Afganistanissa vapaa-ehtoisuuden pohjalta ammattisotilaina tai värvättyinä sotilaina.

Sekä USA:ssa että Suomessa sotaan lähdöstä päättävät poliitikot, millä nimellä sotilasoperaatioita sitten kutsutaankin. Yhteiskunnan pitäisi järjestää myös veteraanien sodan jälkeinen jälkihoito kuntoon. USA:ssa jälkihoidossa lienee suuria puutteita ja mahdollisesti sen tarkoituksenmukainen järjestäminen on todella vaikeaa. Suomessakin jälkihoitoa on jo ruvettu kehittämään, vaikka tarpeet siihen ovat vielä olleet vähäiset.

USA:ssa veteraanien ja reserviläisten ongelmat ovat suuret sodan käynnin mittasuhteista johtuen. Suomessa ongelmat ovat toistaiseksi vielä pienet, koska varsinaisia taistelutilanteita on esim. Afganistanissa ollut toistaiseksi vielä vähän sekä tappioita on ollut todella vähän (yksi räjähdeiskussa kaatunut). Esim. virolaisia sotilaita on Afganistanissa kaatunut jo kahdeksan.

Sekä USA:n armeijaan värväytyvän että Suomen puolustusvoimien ulkomaisiin operaatioihin (esim. Afganistan) värväytyvän tulee ottaa huomioon sotaan/taisteluihin joutumisen mahdollisuus ja sen mahdollisesti mukaan tuomat ongelmat (vammautuminen, sairastuminen jne).

Kunnia heille, jotka vierailla taistelu- ja rauhanturvakentillä uhrautuvat meidän muiden puolesta asevoimiin värvättyinä.

Keijo Rosberg (nimimerkki)

lukekaa nyt se artikkeli ja ajatelkaa ihmiset

Toimituksen poiminnat

Sivut